Luostariin tullaan rautaportin kautta, joka on niin paksu ja jykeä, että se melkein kestäisi meidän ajan kanunainkin ampua. Meitä otettiin ystävällisesti vastaan luostariin ja munkit näyttivät meille kaikkia siellä löytyviä pyhiä paikkoja. Pyhin niistä oli kenties S:t Saban oma hauta.
S:t Saba oli nimittäin luostarin perustaja ja häntä mainitaan ihmeen pyhäksi. Hän oli syntynyt Kappadokiassa v. 439. Ihan nuorena tuli hän Palestinaan ja matkusteli ympäri maata, etsiäksensä itsellensä mieluista kotia. Wihdoin seisahtui hän tähän jylhään vuorenrotkoon, jossa hän asui eräässä luolassa, jota vieläkin näytetään. Hänen erinomainen pyhyytensä houkutteli vähässä ajassa hänen ympärillensä koko joukon erakkoja, ja hän perusti täällä vihdoin munkkiluostarin, jolla vielä on hänen nimensä.
Täällä olevat munkit elävät erinomaisen ankarain sääntöjen jälkeen, he eivät milloinkaan maista lihaa, eikä yksikään nainen saa tulla luostarin muurein kehän sisään. Kuitenkin moi matkustaja pian havaita, että vaikka he ovat syömättä väkevää ruokaa, eivät he kumminkaan voi olla nautitsematta väkeviä juomia.
Tässä samoin kuin melkein kaikissa muissa Palestinassa olevissa luostareissa, on useasti munkkein veri vuotanut. Persialaiset ryöstivät Mar-Sabaa seitsemännellä vuosisadalla, jolloin enemmän kuin neljäkymmentä munkkia surmattiin. Muhamettilaiset ovat sittemmin useat kerrat valloittaneet tämän paikan, aina harjoittaen täällä tavallista julmuuttansa. Wielä tänä päivänä kuleksii erämaan hurjia poikia sen muurien ympärillä ja käyttäisivät varmaankin hyväksensä ensimäistä tilaisuutta, ryöstääksensä tätä luostaria, jota pidetään rikkaimpana koko Palestinassa.
Me lepäsimme täällä yötä kahdessa isossa mukavassa huoneessa, ja kaikki oli valmistettu niin hyvin, ettei parempaa toivoa voinut. Moneen aikaan emme olleet levänneet katoksen alla, emme sitte kuin Sinain luostarista läksimme; sillä Jerusalemissa ollessamme olimme tähän asti yhä asuneet telteissämme. Warhain seuraavana päivänä läksimme luostarista ja kuljimme Kuolleelle merelle vievää tietä myöten, joka luikerti monipolvisena Judean jylhäin vuorten välissä. Wartiaväki, joka meitä seurasi, oli näillä tienoilla hyvin tarkka ja varova. Sheikki lähetti aina muutamia aseellisia miehiä edeltäpäin niille vuorille joiden ohitse meidän matkamme kävi, tiedustellaksensa oliko rosvoja väijymässä meitä noissa ahtaissa vuorensolissa. Minun on tunnustaminen, etten milloinkaan ole nähnyt ilkiötöille sopivampia paikkoja kuin nämä seudut, joiden läpitse näinä päivinä matkasimme. Silloin tällöin tuli Moabin vuoret näkymiin tuolla toisella puolella Jordania ja kun tiesimme niillä asuman Beduineja, jotka enimmästään elävät rosvoomisesta, ei meidän sheikkimme varovaisuus näyttänyt liialliselta. Pari tiimaa ratsastettuamme olin minä kuuleminani valitushuudon vähän matkan päästä, mutt'en voinut eroittaa mistä se tuli, sillä me kuljimme nyt korkeita vuoria ympäröivissä ahtaissa ja pienissä laaksoissa. Ratsastettuani muutaman askeleen eteenpäin ja tultuani toiseen laaksoon, näin yhden tulkeistamme makaaman tainnuksissa maassa ja muutamat matkakumppaneistamme seisoman hänen ympärillänsä. Hevonen oli nimittäin potkaissut häntä ja isku oli sattunut hänen kupeisinsa. Hänellä oli suuri leveä veitsi vyöllänsä ja onneksi oli kavion isku sattunut juuri veitseen, muuten olisi hän varmaankin menettänyt henkensä; veitsi oli kokonaan käyristynyt. Tuo mies parka tointui pian taasen, mutta sai kärsiä suuria vaivoja koko loppupuolen matkaa.
Noin kolme-tiimaisen ratsastuksen perästä aukeni näköala vihdoinkin ja me saavuimme tuolle avaralle lakeudelle Kuolleen meren ja Jordanin varrella. Oikealla puolellamme näimme tämän ihmeellisen meren ja vasemmalla kädellä Jordanin virran kauniin laakson, jossa vihreältä vivahtava juova osoitti tuon pyhän virran monimutkaista uomaa. Se vihannuus, jonka näimme, lähti nimittäin tuosta rikkaasta kasvullisuudesta molemmin puolin virtaa.
Me ratsastimme yli lakeuden Kuolleen meren rannalle.
Mikä merkillinen meri! Wesi on kirkas kuin läpi-kuultavin lasi ja katkeraa, kuin katkerin suola. Sen pimeässä pohjassa vallitsee ainoastaan kuolema samoin kuin sen rannoilla, jotka ovat erämaita ja kaljuja kalkkivuoria.
Eräs Franskalainen, joka oli käynyt Kuolleella merellä, kertoi minulle kerran kotimaassani, että hän köydessänsä täällä oli syönyt tästä merestä pyydettyjä kaloja; minä ihmettelin sitä silloin suuresti, mutta nyt selkeni minulle asia, ja minä ymmärsin että jos hän todellakin oli syönyt kaloja täällä, oli ne saatu Jordanin laskupaikoilta, jossa ei virran vesi vielä ollut ehtinyt sekaantua Kuolleen meren myrkyllisiin nesteisin, sillä niissä ei voi mikään elää.
Kuollut meri on hirmuisen suuressa laaksossa, ulottuva pohjasta etelään, Hermonin vuoren juurelta Akaban poukamaan asti, joka on Punaisen meren itäinen lahdeke. Tätä laaksoa kostuttaa vedellään tuo kaunis raitis Jordanin virta, joka laakson pohjoisessa osassa juoksee läpi Genesarethin järven eli Galilean meren ja sitte luikertaa pitkin laaksoa, kunnes se laskeuu Kuolleesen mereen. Tätä pitkää laaksoa ympäröivät kahden puolin korkeat vuoret, aina Hebronista ruveten Akabaan asti. Kuollut meri on alhaisin paikka maan päällä; sen pinta on 1,300 jalkaa alempana tavallista meren pintaa. Tämä seikka vaikuttaa, että tässä laaksossa, erinomattainkin Kuolleen meren läheisyydessä, on tuskin kärsittävä kuumuus. Meren ympärillä olevat seudut ovat kokonaan vulkaanillista luontoa; siellä tavataan usein laavaa ja tulikiven kappaleita. Toisinaan, erittäinkin kuumana vuodenaikana, nousee maasta myrkyllisiä tulikiven höyryjä, jotka ovat kovin vaarallisia terveydelle. Meidän tulkkiamme kertoi kuinka hän eräänä kesänä tuli muutamain matkustajain seurassa Kuolleelle merelle, jolloin yksi matkustajista tuli niin kovasti sairaaksi, että hänet täytyi niin pian kuin mahdollista viedä takaisin Jerusalemiin.