Niinä päivinä, jolloin viivyimme Kuolleen meren läheisyydessä, oli ilma erinomaisen raitis, niin ettei meillä ollut mitään haittaa siitä kuumuudesta, joka tavallisesti täällä rasittaa matkamiestä.
Paitsi lavaa ja tulikiveä on usein löydetty paljon maanpihkaa joko juoksevana meren pinnalla tahi viskattuna rannoille; erinomattainkin on sitä tavattu maanjäristysten jälkeen, jotka eivät ole harvinaisia näillä kummallisilla seuduilla. Tohtori Robinson puhuu matkakertomuksessaan, että täällä asuvat Arabialaiset olivat kertoneet hänelle, kuinka vuoden 1834 maanjäristyksen perästä meri oli ajanut rannalle maapihkaa suuressa määrässä kaakkoiselle kulmalle, ja että vuoden 1837 maan-vavistuksen perästä sitä nähtiin ihmeteltävän paljon uiskentelevan merenpinnalla, kunnes se vihdoin ajautui maalle läntiselle rannikolle. Nämä havainnot ansaitsevat todellakin suurta huomiota, kun niitä verrataan siihen mitä raamattu kertoo näistä seuduista.
Lähes 4000 vuotta takaperin, kun paimenten riidat pakoittivat Abrahamin ja Lotin erkanemaan toisistansa, silmäili tuo jälkimmäinen Bethelin ylängöltä itäänpäin viertävää maata ja "katseli kaiken Jordanin lakeuden; sillä se oli vedestä viljainen: ennen kuin Herra Sodoman ja Gomorran hukutti, oli se niinkuin Herran yrttitarha, niinkuin Egyptin maa. Ja Lot valitsi hänellensä koko sen lakeuden Jordanin tykönä, ja matkusti itään päin". Maata kuvaillaan sitte likemmin, kun seuraavassa luvussa puhutaan Siddimin laaksosta, jossa nyt on suolainen meri, ja joka laakso runsasten lähteillensä ja viljavain ketoinsa kanssa, keskellä erämaita ja vuoria, oli kuin vihannoitseva Eedeni, kuin Herran suloinen yrttitarha. Mikä eroitus tämän kuvauksen ja sen aution, elottoman maiseman välillä, joka samalla paikalla nyt nähdään!
Raamattu puhuu sitten niistä kauhistavista synneistä, joita Sodoman ja Gomorran sekä niitä lähellä olevain kaupunkein asukkaat harjoittivat, ja kuinka enkelit kävivät Abrahamin luona, joka silloin asui Mamren tammien siimeksessä, ja kuinka hänelle edeltäpäin ilmoitettiin mitä Siddimin laksolle tapahtuva oli. Tämän kuultuansa rukoili Abraham, joka muisteli siellä asuvaa sukulaistansa Lotia, hartaasti Jumalaa, ja Herra lupasi vihdoin hänelle, että jos hän löytäisi kymmenen vanhurskasta Sodomasta ja Gomorrasta, ei Hän hukuttaisi noita jumalattomia kaupunkeita. Abraham palasi silloin majaansa; mutta varhain seuraavana aamuna tuli hän uudestaan samalle paikalle, jossa hän oli puhunut Herran kanssa ja katseli Sodomaan ja Gomorraan päin ja kaiken sen maan lakeuteen, ja näki että savu nousi maasta niinkuin pätsin savu.
Kuinka Herra oikeastaan "hävitti Sodoman ja Gomorran", ei ole lähemmin kerrottu; raamattu sanoo vaan: "ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta taivaasta ja kukisti ne kaupungit ja kaiken sen lakeuden niin myös kaikki niiden kaupunkein asuvaiset ja maan kasvon".
Kenties oli tähän kauhistavaan paloon syynä joku maanalaisen tulen vaikuttama maanmullistus, jolloin maa repesi ja tulisia laavavirtoja ja kokonaisia pilviä tuli-kiveä ja palavaa maapihkaa syöksihe korkealle ilmoihin ja sitten putosivat alas turmiollisena tulisateena. — Kaikki paloi tuhaksi, kaupungit, niiden asukkaat, kaikki mitä kedolla kasvoi ja vielä ketokin, josta sanotaan että Siddimin laaksossa oli monta maapihkakuoppaa. Tämä maassa oleva palava aine, joka kohta syttyi tuleen, esti noita tuomituita asukkaita pakenemasta ja enensi hirmuttavalla tavalla tämän kauhean rovion liekkejä, niin että koko paikkakunta oli tulen ja savun peitossa ja näytti Abrahamin silmiin yhdeltä ainoalta palavalta pätsiltä. Halennut maa näyttää sitte nielleen nuo hävitetyt kaupungit samoin kuin koko niiden läheisyydessä olevan seudun, kunnes kaikki vajosi ja sillä tavoin syntyi maan syvin laakso — oikein jättiläishauta, täynnä myrkyllisiä höyryjä ja kuollettavia huuruja, ja kun Jordanin raitis lähdevesi, joka ennen toi siunausta Siddimin hedelmällisille kedoille, nyt kokoontui Sodoman ja Gomorran hautaan, syntyi siitä tuo ihmeellinen meri, jota syystä sanotaan Kuolleeksi mereksi.
Sen tapainen on raamatun yhtä vanha kuin yksinkertainen kertomus tämän paikan historiasta, ja seudun nykyinen tila ja oppineitten tutkimukset todistavat että täällä kerran on tapahtunut kauhistavia asioita, ja koko tämä meri on vielä suurena ihmeenä, yhtä suurena ainakin kuin Sodoman ja Gomorran hävitys. Me pysähdimme nyt tämän merkillisen meren autiolle rannalle ja lepäsimme täällä muutamia tiimoja. On jo mainittu, että vesi on erinomaisen kirkasta, mutta tavattoman katkeraa, ja on laskettu, että kun tavallisessa merivedessä on 4 osaa sadasta suolaa, on Kuolleen meren medessä 26¼ osaa, joka vaikuttaa sen että tämä vesi on viidettä osaa painavampi kuin valtameren vesi. Tästä syystä on mahdoton vajota Kuolleesen mereen; ihmisen ruumis ui sen pinnalla melkein yhtä keveästi kuin korkki tavallisella vedellä. Me olimme usein kuulleet puhuttavan tästä merkillisestä seikasta ja saimme nyt tilaisuuden itse sitä koetella, jonka useimmat meistä tekivät sillä aikaa kuin aamiaista valmistettiin. Kylpy oli varsin virkistävä; mutta pitää tarkoin varoa, ettei vesi pääse silmiin, sillä se kirventelee sanomattomasti, eikä sitä saa ottaa suuhunkaan, sillä silloin on vaarassa läkähtyä. Jälestäpäin tunsimme kirventelemisen ihossamme, joka ei loppunut ennenkuin vasta muutamien tuntien perästä. Samana päivänä saimme uida tuossa raittiissa ja kauniissa Jordanissa.
Kuolleen meren läntiset ja eteläiset rannat ansaitsemat huomiota, mutta sinne vievä tie on hankala ja muutoinkin sangen vaarallinen tuon polttavan helteen tähden, ja siellä asuviin Beduineihin ei ole paljon luottamista. Kunnaalla juuri lähellä meren kaakkoista kulmaa ovat tuon vähäisen Zoarin kaupungin rauniot, jonne Lot vietiin sen kauhean päivän koittaessa, joka oli Sodomalaisten viimeinen päivä. Jos sitte ratsastat pitkin eteläistä rantaa, kohtaat lähellä meren lounaista kolkkaa eriskummaisen vuoren tahi oikeimmin vuorijonon, joka ulottuu luoteesen päin yli 3/4 peninkulmaa. Kun tätä likemmin tutkistelet, havaitset koko vuoren olevan puhdasta kivennäissuolaa. Suuria lohkareita on pudonnut vuoren sivuilta ja viruvat nyt sikin sokin pitkin rannikkoa.
Aikomuksemme oli ollut käydä katsomassa näitäkin seutuja, mutta me pelkäsimme hellettä ja aikamme oli myöskin täpärällä, jonka tähden muutimme ennen tehdyn matkasuunnitelmamme. Jätimme siis Kuolleen meren ja käänsimme kulkumme Pohjoseen päin. Wähän enemmän kuin tiiman ratsastettuamme yli avaran lakeuden jotenkin hyvää tietä, jolla saatoimme ajaa aika vauhtia, saavuimme tuolle "pyhälle virralle", kuuluisalle Jordanille. Kun lähestytään tätä virtaa, nähdään tiheän lehvistön molemmin puolin reunustavan virran uomaa. Itse virtaa ei vielä näy ollenkaan; vasta silloin kun tullaan keskelle tuota tuuheata lehdikköä, näkyy virta tuolla kapean mutta syvän laakson pohjassa kirkkaana kimaltelevan. Tämän uoman molemmat äyräät kasvavat runsaasti puita ja pensaita, jotka virran reunalle muodostavat tiheän, melkein läpipääsemättömän seinän. Näiden ihmeen ihanain äyrästen välissä juoksee tuo raitis virta hyvällä vauhdilla. Sitä katselee mielellään niin kauvan kuin mahdollista. Jordan oli semmoinen, kuin olin sitä itselleni kuvaillut, ja joka sen on kerran nähnyt, sen mielestä ei milloinkaan haihdu luo rakas virta kauniine rantoinensa ja vielä kauniimpine muistoinensa.
Me seisahduimme viimein sille kohdalle virran rantaa, jossa katoliset pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät, vaeltaissansa pyhässä maassa. Se on pieni, mutta kuitenkin aukea paikka, josta voi lähestyä itse virran reunaa, tarvitsematta tunkea tuon tiheän lehvistön läpitse.