Wirta on näillä kohdin 80—100 jalkaa leveä ja 10—12 jalkaa syvä; leveimmästä paikasta on se kenties vähän yli 150 jalan.
Wirran vesi oli niin viehättävä, emmekä luultavasti enää toistamiseen olisi olleet tilaisuudessa kylpeä Jordanissa; sentähden päättivät useimmat meistä uida täällä uudestaan. Kuolleessa meressä pysyimme helposti veden päällä, täällä sitä vastoin saimme ponnistaa kaikki voimamme; muutoin virta olisi meidät voittanut ja vienyt meidät muassaan.
Jordanin virtaan liittyy kalliita muistoja. Tämän ylitse kävi lupauksen kansa, tullessaan valloittamaan luvattua maata. Mistä paikasta Israelin lapset kävivät ylitse, ei voida tarkoin sanoa, siitä ei muuta tiedetä kuin että se tapahtui vastapäätä Jerikoa ja että kansa tuli lakeudelle Moabin vuorilta. He asettivat ensin leirinsä idänpuolelle Jordania. Seuraavana päivänä kävivät papit virralle, kantaen liiton arkkia. He seisahtuivat niin lähelle virtaa, että heidän jalkansa koskivat veteen ja kaikki kansa seurasi heitä 2,000 kyynärän päässä. Kun pappein jalat kastuivat Jordanin veteen, joka silloin "oli täynnä partaasen saakka kaiken elonajan", niin seisoi se vesi, joka ylimmäiseltä puolelta juoksi, koottuna yhdessä läjässä sangen kaukana sen kaupungin puolessa, joka on Zarthanin tykönä; mutta se vesi, joka juoksi alas mereen, Suolaiseen mereen, väheni ja juoksi pois; niin meni kansa ylitse Jerikota kohden. Ja papit, jotka kantoivat Herran liiton-arkkia, seisoivat alallansa kuivina keskellä Jordania, kunnes kaikki kansa kävi ylitse. Hyvä matka virran uomaa, niin kauvas kuin silmä voi kantaa kahden puolen, tuli siis kulmille. Kaksitoista kiveä pystytettiin keskelle virtaa sille paikalle, jossa papit olivat seisoneet, ja ne ovat siellä vielä tänä päivänä. Toiset kaksitoista kiveä otettiin samalta paikalta ja pystytettiin Gilgalissa tämän ihmeen muistoksi.
Kenties jakoi Eliaskin tällä samalla paikalla Jordanin veden, kun hän Elisan kanssa kävi tämän virran yli, mennessänsä Elisan nähden otettavaksi taivaasen; ja tässä ehkä Elisakin, takaisin tullessaan, "otti Elian hameen, joka häneltä pudonnut oli, löi veteen ja sanoi: kussa on nyt Herra Elian Jumala?" ja niin jakautui kolmannen kerran Jordanin vesi.
Tällä virralla on kuitenkin vielä kalliimpiakin muistoja kuin äsken mainitut. Täällä kasti Johannes ja saarnasi parannusta syntein anteeksi-saamiseksi. Tänne tuli koko Jerusalemin kaupunki kuulemaan tätä ankaraa parannuksen saarnaajaa. Hän asui noissa läheisissä erämaissa, ja täällä tunnusti hän itsestään: "minä olen huutavan ääni korvessa, valmistakaat Herran tietä". Tänne tuli Jesus Galileasta Johanneksen tykö, että hän kastaisi Hänen. Tällä kauniilla rannalla sanoi Johannes, nähdessään Jesuksen tulevan tykönsä: "Katso, se Jumalan karitsa, joka pois ottaa mailman synnin. Tämä on se, josta minä sanoin: minun jälkeeni tulee mies, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä. Tässä virrassa kastettiin Jumalan poika — vihittiin suureen kutsumukseensa, ja täällä tunnusti Jumala hänestä: 'tämä on minun rakas poikani, johon minä mielistyin'."
Mainitsin että me pysähdyimme sille paikalle virran rannalla, jossa pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät; tällä paikalla pidetään nimittäin omituisia juhlamenoja määrättynä päivänä pääsiäisviikolla joka vuosi. Pääsiäis-rnaanantaina tulla tulvaa tuhansittain pitkämatkaisia pyhissävaeltajia Jerusalemista alas Jerikoon. Tuo jylhä autio tie näyttää silloin omituiselta. Joukon etupäässä kulkee Jerusalemissa hallitsema turkkilainen Pasha, tai se, jonka hän siaansa määrää, aseilla varustetun miesjoukon kanssa, suojellaksensa kristityttä niiltä rosvoilta, jotka vielä väijyvät matkamiestä Jerikoon vievän tien varrella; sen perässä seuraa koko tuo kirjava ihmisjoukko, jota on karttunut tänne melkein kaikista mailman osista. Koko joukko sijoittuu nyt lähelle Jerikoa, semmoiseen paikkaan, josta Gilgal on näkyvissä, ja siinä ollaan yötä ulkoilmassa. Tuo muuten autio lakeus on nyt täynnä eloa ja liikettä.
Aamupuolella, kaksi tiimaa ennen auringon nousua, täräytetään leirissä torviin ja rummun rätinällä annetaan merkki lähteä liikkeelle. Koko joukko vaeltaa nyt syvimmässä hiljaisuudessa yli tuon vielä pimeän lakeuden Jordania kohden. He ehtivät tämän virran rannalle ennen päivän koittoa, ja, valaistuina aamun vielä himmeältä koitteelta, rientävät he täällä Jordanin veteen, jonka he luulevat viruttavan pois sekä ennen tehdyt että vasta tehtävät synnit. Muutamat hyppäävät virtaan ihan alastomina, mutta enimmät puettuina valkoisiin vaatteisin.
Pyhissa-vaeltajain joukosta heittäyvät Koptilaiset kristityt kaikkein suurimmalla rohkeudella tuohon vihaiseen virtaan; sillä kotimaassaan ovat he tottuneet uimaan Niilivirran sangen kiireesti juoksevassa vedessä. Näiden kylpeväin pyhissävaeltajain joukossa nähdään kaiken ikäisiä miehiä ja naisia sekaisin. Täällä auttavat lapset voimattomia vanhempiansa virtaan ja vanhemmat kantavat pienokaisiansa käsivarsillaan veteen.
Ennenkuin päivä on ehtinyt puolille, on tämä toimitus tehty ja koko joukko on taas siirtynyt leiriin lähelle Jerikoa. Puoli-yön aikaan herätetään pyhissävaeltajat uudestaan rummun rätinällä, joka tällä kertaa on merkkinä palausmatkaan. Wähässä ajassa on koko ihmisjoukko kadonnut ja tuo suuri lakeus lähellä Jerikoa ja Jordania on taas hiljainen ja rauhallinen kuin ennen.
Me nousimme taas hevostemme selkään ja aloitimme virkistyneillä voimilla ratsastustamme Jerusalemia kohden. Ajettuamme täyttä nelistä yli lakeuden, tuntui meistä melkein odottamattomalta, kun niin pian saavuimme leiriimme, joka oli asetettu siihen paikkaan, jossa Jeriko muinoin oli; me olimme nimittäin lähettäneet kaikki tavaramme luostarista suorastaan Jerikoon, niin että ne tulivat perille useampia tiimoja ennen meitä. Me söimme hyvällä ruokahalulla päivällisemme, jonka meidän oivallinen kokkimme (sama, joka meillä oli erämaassa ollut) jo oli valmistanut yhtä maukkaaksi kuin ainakin. Iltapuolella joimme L. ja minä teetä yhteisessä teltissämme kolmen erämaan-kumppanimme kanssa ja pakisimme yhtä ja toista, kun yhtäkkiä maa rupesi vapisemaan allamme, niin että teltti värisi; me katselimme kummastuksella toinen toisiamme — tämä oli ensimäinen maantäristys, jota yksikään meistä oli havainnut, ja me olimme kiitolliset, ettei se ollut sitä rajumpi. Hetken ajan perästä tulivat toisetkin kumppanimme meidän luoksemme puhumaan tästä merkillisestä ilmiöstä. Me istuimme sitten yhdessä ja keskustelimme koko iltakauden, kunnes tuli aika mennä levolle.