Minä puolestani olen siitä luulosta että tuo vanha kaupunki oli lähellä merenrantaa, sillä ne muinaisjäännökset, muurit ja hakatut marmorinkappaleet, joita siellä löytyy, eivät voi olla muuta kuin Gazan raunioita. Ne muinaismuistot, joita on töyräillä nykyisen kaupungin läheisyydessä, ovat kaikki siirretyt sinne merenrannalta, eivätkä suinkaan todista, että nykyinen Gaza, niinkuin muutamat luulevat on samalla paikalla, kuin vanha.
Kaupunki, jonka me täällä näimme, oli ilman varustuksia, ilman muureja, vaikka se on juuri erämaan rajalla ja sillä tavoin alttiina monilukuisten Beduini-heimokuntain päällekarkauksille, jotka kuleksivat paikasta paikkaan tällä äärettömällä hietaulapalla. Kuitenkin on Gaza jotenkin turvassa näistä saaliinhimoisista retkeiliöistä. Beduineja tulee joukottain kaupunkiin tekemään ostoksiansa, me näimme useampia satoja heitä, joko menossa kaupunkiin tahi sieltä palaamassa. Syynä siihen, etteivät he ryöstä kaupunkia, on luultavasti se, että kaupungin asukkaat ovat samaa sukukuntaa kuin hekin ja että he täällä voivat hankkia itsellensä kaikki tarpeensa, ja sillä tavoin pääsevät tekemästä pitempää retkeä Jerusalemiin tai Hebroniin. Rajakaupunkina Egyptiin päin on Gaza juuri puolimatkassa sen valtatien varrella, jota myöten karavanit kulkevat mainittuun maahan, ja sentähden on täällä melkein alinomainen hyörinä ja pyörinä ja kaupunki harjoittaa melkoista kauppaa. Sen asukasten lukumäärä on 15,000; näistä ovat pari kolme sataa kristityitä, muut muhamedilaisia.
Wastikään ovat Europan vallat koettaneet lähettää konsuleja Gazaan, mutta tuo kiihkoinen kansa ei sitä kärsinyt, vaan repi alas heidän lippunsa, vaikka Englantilainen sotalaiva ilmaantui rantaan.
Yhdestoista luku.
Filisteassa matkustamisen loppu.
Gazan lähellä olevalta korkeudelta katseltuamme Filistean suurta lakeutta, joka ulottui täältä Pohjoseen päin kauemmaksi kuin silmä kantoi, lähdimme vihdoinkin liikkeelle, matkataksemme poikki tämän lakeuden niin pitkältä kuin sitä kesti.
Me lähetimme muulimme taluttajainsa kanssa Asdodiin, sillä aikaa kuin itse teimme pienen syrjäretken Askaloniin. Me kuljimme ison matkaa samaa tietä, jota Eleutheropoliista olimme tulleet, ja vasta sitte kuin olimme kulkeneet läpi Gazan pitkäin lehtimetsäin, poikkesimme tältä tieltä koilliseen päin; meidän tiemme vei meidät pian keskelle töyräitä, joita tuo turmiollinen lentohieta oli muodostanut. Tämä hieta hävittää vuosittain yhä enemmän Filistean hedelmällistä maata. Useat näistä töyräistä olivat niin pehmeätä hiekkaa, että meidän hevosemme vajosivat aina polviin saakka siihen, joka teki matkamme täällä hyvin vaivalloiseksi.
Me sivusimme muutamia kyliä, joita vihannoivat istutukset ympäröivät. Muutamat näistä puista olivat puoliksi, toiset kokonansa lentohiedan peitossa. Tästä huomasimme selvästi, mikä turmiota tuottama aine tämä oli.
Kun olimme muutaman tiiman ratsastaneet saavuimme Askaloniin, tahi oikeimmin sille paikalle, jossa kaupunki ennen seisoi. Askaloni oli aikanansa yksi Filistealaisten viidestä isosta kaupungista. Se oli silloin rikas ja voimallinen ja sitä kaunistivat ihanat palatsit. Nyt on siellä ainoastaan joku mökki ja muutamia harvoja istutuksia; muuten nähdään vaan raunioita ja lentohiedan tekemiä valkoisia kumpuja. Rauniot ovat hyvin suuremmoisia ja ovat todistuksina Askalonin entisestä ihanuudesta; seutu on melkein täynnä marmoripylvästen pirstaleita, jotka pylväät kerran kaunistavat komeita palatseja. Täällä on erään suuren linnoituksen rauniot, jonka luultavasti ristiretkeilijät rakensivat, ja joka paikassa tämän linnoituksen valleissa nähdään isompia ja pienempiä marmoripylväitä, jotka ovat olleet ikäänkuin muurien siteenä ja vahvistuksena. Myöskin nähdään kaikissa kylissä tämmöisten pylvästen kappaleita, jotka luultavasti kaikki ovat tuotuna vanhasta Askalonista. Niiden äärettömästä paljoudesta voi arvata kuinka rikas ja loistoisa tuo vanha kuningasten kaupunki oli.
Kaupunki oli rakennettu kunnaalle, joka amphiteaterin kaltaisena laskihe alas Wälimeren rantaan, jonka aaltojen kuohu oli Askalonin alituisena soitantona.