Prostestanttinen seurakunta Jerusalemissa ei ole monen vuoden vanha.
Se on sen lähetysseuran toimeen panema, joka Londonissa on syntynyt
Kristinuskon levittämistä varten Judalaisten seassa.
Ensimäinen saarnaaja, jonka tämä seura lähetti Palestinaan, tuli tänne 1820; mutta vasta m. 1824 asettui ensimäinen lähetyssaarnaaja Jerusalemiin asumaan; hän oli T:ri Dalton. Hän kuoli jo v. 1826, melkein kohta sen jälkeen kuin tuo myöskin jo kuollut pappismies Nicolayson saapui paikalle hänen apulaiseksensa. Wihdoin, monien vastusten perästä Turkkilaisten puolelta, onnistui saada ostaa protestanttisen kirkon rakentamista varten tarpeellinen tontti. Useita rakennuksia ruvettiin heti panemaan toimeen, mutta kun työ jo oli melkoisesti edistynyt, kuoli rakennusmestari ja tämä tapaus ynnä Egyptiä vastaan syttynyt sota esti rakennuksen valmistumista.
W. 1841 päättivät Englannin ja Preussin hallitukset yhteisellä kustannuksella toimeen panna ja voimassa pitää erityistä protestantista hiippakuntaa Itämailla ja Jerusalem määrättiin pispan istuimeksi. Tämä hiippakunta oli käsittävä Mesopotamian, Kaldean, Syrian, Palestinan, Egyptin ja Abyssinian. Englannin ja Preussin hallitukset valitsevat pispan vuorotellen. Jo syksyllä v. 1841 vihittiin Mikael Salomo Aleksander, eräs kääntynyt Judalainen, Jerusalemin ensimäiseksi protestanttiseksi pispaksi. Yksi Judan hajoitetun suvun jäsen palasi takaisin isäinsä kaupunkiin kristittynä pispana —todellakin merkillinen tapaus, suuri ajan merkki, jota kristityt, tuo hengellinen Israel, pitivät enteenä sen lupauksen täyttämiseen, joka sanoo että uudistuneet heistä tulevat autuaiksi ja tunnustavat sydämessänsä Messiaan, jonka heidän esi-isänsä tuomitsivat kuolemaan, ja ottavat Hänen nimessään haltuunsa luvatun maan niinhyvin sanan maallisessa kuin hengellisessä merkityksessä.
Pispa Aleksander kuoli jo v. 1845 ja hänen jälkeensä tuli pispaksi
Gobat, joka ennen suurella innolla oli lähetyssaarnaajana työtä tehnyt
Itämailla, erittäinkin Abyssiniassa.
Toisena päivänä senjälkeen kuin Filisteasta olimme takaisin tulleet, oli sapatti. Jo varhain aamulla jätin minä leirimme ja ohjasin kulkuni Jerusalemiin päin, viettääkseni siellä jumalanpalvelusta. Edessäni oleva kaupunki, tuo rakas vuori, jonka jyrkkää tietä minä kuljin, Gethsemane sen juurella, ja sapatin rauhallisuus, — nämä kaikki yhdistyneenä olivat voimallisin saarna sydämelleni, Minkä milloinkaan olin kuullut.
Minä kävin ensin hotellissa asuvain ystäväini, Lejonhufvudin ja Doughtyn luona ja menin sitte heidän seurassansa protestanttiseen kirkkoon.
Tämä kirkko on rakettu kauniille avonaiselle paikalle Zionin vuorelle, ja on todellakin siellä Herran Zionina tuon pyhän kaupungin pimeyden keskellä.
Wuonna 1842 laski pispa Aleksander tämän kirkon perustuksen. Työtä jatkettiin sitten yhtämittaa Tammikuuhun v. 1843, jolloin Turkkilaiset koettivat estää sen pitkittämistä. Wastuksia ilmaantui nyt runsaasti, mutta Herran avulla ja kristittyjen uutteruuden kautta päästiin niistä kaikista, ja siellähän nyt seisoo Zionin vuorella tuo yksinkertainen mutta erinomaisen soma kirkko ikäänkuin Jumalan vartiatornina, josta hänen sotamiehensä katselevat pyhää maata, valloittaaksensa sitä ja tehdäksensä sitä pyhän kansan maaksi.
Me olimme täällä evankelisessa jumalanpalveluksessa, joka alkaa k:lo 10 e.p.p. ja iltapuolla päivää kuulimme saksalaisen saarnan; semmoinen pidetään täällä joka sunnuntai klo 3. Molemmat saarnat olivat erinomaisen hyvät.
Jerusalemin protestanttiset kristityt tekevät työtä monella haaralla. Täällä löytyy eräs sairashuone Judalaisia varten, jossa on siaa 36 sairaalle, ja moni köyhä Israelilainen on täällä saanut sekä ruumiin että sielun terveyden. T:ri Mac-Gavon on tämän sairashuoneen esimiehenä ja hänen apunansa on eräs herra Atkinson ynnä useampia sairashoitajattaria; ja esimiehessä on yhtyneenä totinen kristillinen rakkaus tottuneen lääkärin taitavuuteen.