Tuorstaina 3:s päivä Toukokuuta suorimme me matkaan. Iltapuolella päivää otettiin teltit alas, kaikki kapineet sälytettiin kokoon, ja muulit, jotka olimme vuokranneet koko siksi ajaksi, kuin vielä Palestinassa ja Syriassa matkoillamme viivyimme, olivat aamulla varhain saapuvilla meidän leirissä. Puolipäivän aikaan läksimme me hotellistamme Jerusalemissa ja ratsastimme ylös Öljyvuorelle, nähdäksemme kuinka miehemme kuormittivat muuleja.
Silloin tällöin vilkahti silmä miesten puuhasta alas Gethsemaneen, Kidronin ojaan ja Morian vuorelle, jolla jälkimmäisellä on temppelin piha ja koko kaupunki sen ympärillä. Kun rakkaista ystävistä on erkaneminen, tahtoo mielellään ikäänkuin viivyttää noita viimeisiä rientäviä hetkiä, että oikein ehtisi painamaan armastensa muodon iäksi päiviksi muistiinsa. Melkein sama oli meidän laitamme täällä, kun jätimme nämä armaat seudut. Me nousimme vihdoin hevostemme selkään, katselimme viimeisen kerran tätä kaunista näkyä — Öljyvuoren pyhää ympäristöä — ja ulotimme matkamme Pohjoseen päin — meidän rakasta vaikka kaukaista kotoa kohden.
Me ratsastimme alas Öljyvuoren rinnettä myöten, sivusimme vielä kerran Gethsemanen ja Kidronin ja tulimme sille tielle, joka Damaskun portista menee Pohjoseen päin Jerusalemista.
Matkamme alussa katsahdimme me useasti taaksemme, saadaksemme vielä kerran nähdä Jerusalemin kolkkoja muureja ja Öljyvuoren tummia kukkuloita laskevan auringon valossa. Wihdoin katosi taaksemme tuon pyhän kaupungin viimeinen haave ja Öljyvuoren korkein kukkulakin meni näkymistämme.
Wähän ajan perästä, sitte kuin Jerusalem oli kadonnut näkymistämme, laski aurinko ja iltarusko levitti punertavaa loistoaan Judean vuorille ja laksoihin ja valaisi esineitä yhä vaihtelevilla, ihanilla väreillä. Wärit välkkyivät joka tuokio eri tavalla, sillä auringon valo heikkoni heikkonemistansa ja nousseen kuun himeä kumotus rupesi taistelemaan sen kanssa vallasta, kunnes vihdoin täyden kuun hopealta hohtava kehä oli ainoa valo, joka johti meidän kulkuamme.
Seutu, jonka läpitse matkasimme, oli hedelmällisempi kuin mikään toinen paikka, jonka Judeassa olimme nähneet. Eivät ainoastaan laksot olleet viljellyt, vaan useimmat vuoretkin olivat peitetyt vihannoilla penkerillä aina huippuun asti, ja näköalat olivat vähän vapaammat kuin tavallisesti tässä omituisessa vuorimaassa.
Illan suloinen viileys ynnä tuo ihana seutu, jonka läpitse matkasimme, ja tuo kirkas kuuvalo, joka meitä johti, teki tämän ratsastuksen eriomaisen viehättäväksi.
Me ohjasimme kulkumme Betheliä kohden, jossa aioimme pystyttää telttimme ja olla yötä. Matkalla sinne sivusimme me Anathoth'in joka on yksi niistä neljästä kaupungista, jotka luvatun maan jaossa tulivat Benjaminin suvulle. Anathoth on erään Israelin suurimman prophetan, nimittäin Jeremiaan, syntymäpaikka. Hän oli Hiskiaan poika, Anathothin papeista, Benjaminin maalta. Täällä tuli hän jo nuorukaisena kutsutuksi Herran prophetaksi. Kun hän täällä vastasi Jumalalle: "voi Herra, Herra! katso en minä kelpaa saarnaamaan, sillä minä olen nuori" sai hän vastaukseksi: "älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää kaikkiin niihin menemän, kuin minä sinun lähetän ja puhuvan kaikkia, kuin minä sinulle käsken. Älä Pelkää heitä! sillä minä olen tykönäs, ja pelastan sinun, sanoo Herra". Kun Jeremias tässä syntymäkaupungissaan sai kärsiä vainoomista ja asujamet eivät tahtoneet ottaa korviinsa hänen sanojansa, vaan uhkasivat tappaa hänen, jollei hän lakannut puhumasta Herrasta, julisti Herra prophetan kautta Anathothille seuraavan rangaistuksen: "Sentähden sanoo Herra näin Anathothin miehiä vastaan, jotka sinun henkeäs väijyvät ja sanovat: älä ennusta meille Herran nimeen, jolles muutoin tahdo kuolla meidän käsissämme. Sen-tähden näin sanoo Herra Zebaoth: katso, minä etsin heitä kostolla, nuoret miehet pitää heistä miekalla tapettaman, heidän poikansa ja tyttärensä pitää nälästä kuoleman, niin ettei heistä pidä mitään jäämän; sillä minä saatan Anathothin miehille onnettomuuden sinä vuonna, koska heitä kostolla pitää etsittämän."
Me saavuimme sitte Betheliin klo ½ 10 aikaan ja pystytimme leirimme ihan kaupungin viereen. H:ra Botcharbyn muulit eivät tulleet perille samaan aikaan kuin meidän, vaan paljoa myöhempään, niin että Botcharby ja Taylor joivat teetä meidän kanssa ja lepäsivät meidän telteissä klo 1:teen yöllä, jolloin heidän telttinsä vihdoinkin tuli.
Nykyinen Bethel on rakettu jotenkin avaralle vuorelle, jota laaksot ympäröivät. Wuoret rajoittavat näköalaa joka taholta, etelässä eivät ne kuitenkaan ole ylen korkeita, niin että kenties tuon suuren moskeijan kuvusta Jerusalemissa voi nähdä Betheliin. Tuon vanhan kaupungin rauniot viruivat hajallaan meidän leirimme ympärillä ja näyttivät todistavan, että me nyt olimme samalla paikalla, jossa raamatussa mainittu Bethel kerran seisoi. Rauniot ovat kukistuneitten huonetten perustuksia, muurein jätteitä ja suurempia ja pienempiä kiviläjiä. Alhaalla länteenpäin antamassa laaksossa on lammikko eli vesisäiliö, joka on rakettu kivestä 300 jalkaa pitkäksi ja noin 200 jalkaa leveäksi. Täällä löytyy myös kaksi kirkasta lähdettä.