Näillä lähteillä juotti Abraham usein karjaansa, sillä patriarkka on tänne toisinaan pystyttänyt telttinsä; laaksoin runsaat laitumet ja lähdetten raitis vesi houkutteli häntä tänne.
Täällä lepäsi kerran Jakob, paetessaan veljensä Esaun vihaa, ja oli yötä paljaan taivaan alla, kivi päänalaisena. Täällä näki hän unissaan ne kummalliset tikapuut, jotka olivat taivaan ja maan välillä, ja näki Jumalan enkelein käyvän niitä myöten ylös ja alas, ja Herra itse seisoi ylimpänä ja sanoi: "Minä olen Herra, Abrahamin sinun isäs Jumala, ja Isakin Jumala: tämän maan, jonka päällä sinä makaat, annan minä sinulle ja sinun siemenelles. Ja sinun siemenes pitää olevan niinkuin maan tomu, ja sinun pitää leviämän länteen ja itään, pohjaan ja etelään päin. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuksi tuleman, ja sinun siemenessäs. Ja katso, minä olen sinun kanssas, ja varjelen sinua, kuhunkas ikänäs joudut, ja saatan sinun jälkensä tälle maalle: sillä en minä hylkää sinua siihen asti, että minä kaikki teen, mitä minä sinulle puhunut olen". Kun Jakob heräsi, pelkäsi hän ja sanoi: "totisesti on Herra tässä paikassa; eikä tässä muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi" Hän pystytti kiven, jota hän oli käyttänyt päänsä alaisena, muistopatsaaksi ja kutsui paikan Bethel (Jumalan huone). Hän teki täällä lupauksen että jos Jumala oli hänen kanssansa ja varjeli häntä matkalla ja toi hänen takaisin rauhassa kotia isänsä tykö, Herra oli oleva hänen Jumalansa ja tämä kivi, jonka hän oli pystyttänyt, oli oleva Jumalan huone.
Kolmenkymmenen vuoden perästä tuli Jakob takasin Betheliin, mutt'ei silloin yksinäisenä pakolaisena, vaan suuren palvelia-joukon ja mahtavan karjalauman kanssa, jotka hän oli ansainnut sukulaisensa Labanin luona Mesopotamiassa. Täällä hautasi hän erään tammen alle Deboran, Rahelin imettäjän. Täällä ilmestyi uudestaan Jumala Jakobille ja antoi hänelle toistamiseen nimen Israel. Täällä pystytti hän alttarin Herralle Jumalalle, niinkuin hän luvannut oli.
Kun Israelin valtakunta jaettiin, tuli Bethet kahdessa suhteessa merkilliseksi, ensiksi että se oli pyhä paikka, toiseksi että se oli rajalinnana ja tosiaankin avaimena molempiin valtakuntiin.
Kuningas Jerobeam rakensi Betheliin alttarin ja asetti sen päälle kultaisen vasikan ja pakoitti kansansa uhraamaan sille, eikä päästänyt heitä menemään Jerusalemin temppeliin viettämään jumalan palvelustansa, sillä hän pelkäsi että kansa siinä tapauksessa kääntyisi uudestaan Judan kuningasten puolelle. Kun Jerobeam kerran oli valmistanut Bethelissä suuren juhlan ja juuri seisoi alttarinsa edessä, valmisna uhraamaan, tuli Jumalan mies Judasta Herran sanan kautta Betheliin ja huusi alttaria vastaan ja sanoi: "Alttari, alttari! näin sanoo Herra: katso, Davidin huoneelle on syntymä poika, Josia nimeltä: hän on uhraava sinun päälläs korkeuden pappeja, jotka sinun päälläs suitsuttavat, ja on polttava ihmisen luita sinun päälläs". Ja hän lisäsi: "tämä on se ihme, jonka Herra puhunut on: katso, alttarin pitää halkeaman, ja tuhka, joka sen päällä on, pitää hajotettaman". Koska kuningas Jerobeam tämän kuuli, julmistui hän, oikaisi kätensä tuota uskaliasta miestä kohden ja sanoi: ottakaat hän kiinni; mutta samassa kuivettui hänen kätensä, ettei hän taitanut sitä jälleen vetää puoleensa, ja ennenkuin kukaan ehti tuohon rohkeaan mieheen kiinni käymään, halkesi alttari ja tuhka sen päältä hajosi. Kuningas sanoi miehelle: "rukoile sinun Jumalaas minun edestäni, että minun käteni taipuis minun tyköni. Niin Jumalan mies rukoili nöyrästi Herraa, ja kuninkaan käsi taipui jälleen hänen puoleensa ja tuli niinkuin se oli ennenkin ollut".
Tämän epäjumalan palveluksen tähden muutettiin Bethel'in nimi toisinaan
Bethaven'iksi: epäjumalain huone.
Yli näiden vuorten ja näiden laaksoin kautta matkusti Elias Jordanin virralle viimeisellä matkallaan maan päällä.
Jumalan miehen ennustus Bethelin alttarista kävi viimein toteen, kun Josia, täynnä kiivautta epäjumalia vastaan, myöskin tuli Betheliin sille korkeukselle, jonka Jerobeam tehnyt oli ja joka Israelin saatti syntiä tekemään. Hän kukisti sen alttarin ja korkeuden, survoen sen tuhkaksi ja poltti myös metsistön. Kun Josia kääntyi taaksepäin, sai hän nähdä haudat, jotka olivat vuorella, ja lähetti noutamaan luut haudoista ja poltti ne alttarilla ja saastutti sen Herran sanan jälkeen, kuin Jumalan mies huutanut oli. Ja hän tappoi kaikki korkeusten papit, kuin siellä olivat, alttareilla ja poltti ihmisten luut niitten päällä ja palasi Jerusalemiin.
Me jätimme Bethelin varhain seuraavalla aamulla ja pitkitimme matkaamme Pohjoseen päin. Meillä oli aikomus sioittaa illaksi leirimme Sichariin, jonka "maa-kartanon" Jakob antoi pojallensa Josephille ja jossa me olisimme tilaisuudessa käymään tuolla rakkaalla Jakobin lähteellä, jolla Herra kerran matkasta väsyneenä levähti.
Me poikkesimme matkallamme Siloon, joka on taipaleen matkan päässä itäänpäin Bethelin ja Sicharin välillä käyvällä tieltä. Silon ympärillä oleva seutu on ruma; et näe muuta kuin pyöreitä alastomia vuoria ja kun tulet tuon entisen kaupungin raunioille, eivät ne mitään erinomaisia ole. Ensin tullaan eräälle neliskulmaiselle rakennukselle, joka silminnähtävästi ei ole aivan vanhoilta ajoilta; se näyttää ensin olleen kirkkona, mutta on sitte muutettu linnaksi; sen muurit omat 4 jalkaa paksut. Wähän matkan päässä tästä rakennuksesta viruvat Silon rauniot siellä täällä hajallaan.