Seuraavana aamuna taukoi tuuli kokonaan, mutta ei kauvoja kulunut, ennenkuin rupesi puhaltamaan vastaiselta suunnalta uudella voimalla. Kohta rupesi meri taasen kuohumaan ja tuo hieman hiljaantunut meri pahemmin aaltoilemaan.
Hyvin omituista laatua olivat meidän atriamme, joissa tuontuostaki pullot kaatuivat, talrikit ja korotit luiskahtavat sikin sokin, ja meidän oli vaikea pysyä paikallamme. Ne harvat naiset, joita laivassa oli, katosivat pian kojuihinsa eikä heitä enää nähty sen koommin koko matkan kuluessa, ja toisetkin matkustajat siirtyivät pois vähitellen toinen toisensa perästä, niin että meitä viimeiseksi oli vaan joku ainoa atrioissa läsnä. Kun näin mitä toiset saivat kärsiä, tunsin itseni kiitolliseksi että kokonaan olin vapaa siitä ankarasta kivusta, joka tavallisesti on meriretkein seurauksena.
Merellä oli monta ihanaa näkyä meille tarjona, kun joka aamu tuo nouseva aurinko kultasi sen itäisen äären, niin että se hohti kuin juokseva kulta; ja vielä suloisempi ehkä oli katsella auringonlaskuja, jolloin taivas ja meri näytti uivan rusottavassa, meripunaisessa loisteessa. Öisinä kumotti kirkas kuu ja hopeoitsi tuon aaltoilevan syvyyden, ja eräsnä iltana saimme me nähdä jotakin suurellaista, kun kolmella eri taholla näkyi taivaanrannalla synkkiä ukkosen pilviä, soista silloin tällöin välähteli pitkiä kirkkaita salamia, mutta muuten oli koko tuo pimeä taivas pilvetön.
Kolmantena päivänä, sitte kun Smyrnan olimme jättäneet, piti meidän kapteenin laskun mukaan varsi varhain huomeneltain olla Alexandriassa, mutta vielä k:lo 9 samana aamuna emme olleet nähneet maata, ja luultiin syynä siihen olevan, että meillä yöllä oli ollut vastatuuli. Myöhempään edellä puolen-päivän tuli kuitenkin näkyviimme haamoittava korkeus Afrikan rannikolla, tervetullut näky sille, joka monta päivää perätysten on keinunut tuolla liikkuvalla elementillä ja on nähnyt ainoastaan taivasta ja vettä. Kotvasen ajan perästä havaitsimme kaukana taivaanrannan äärellä tulitornin Alexandrian sataman suussa. Länsituuli, joka viimeisinä päivinä oli puhaltanut, oli ajanut meitä vähän itään päin, niin että meidän tässä oli muuttaminen suuntaa ja seuraaminen rannikkoa pitkin, tullaksemme Alexandriaan, ja kävi meidän kulkumme suoraan tuulta vastaan, joka nyt puhalsi myrskyn kaltaisella tuimuudella. Uljasta oli nähdä kuinka Germania vitkaan eteni, taistellen tuulta ja aaltoja vastaan; milloin viilsi aluksen kokka johonkin avaraan vesiväylään, milloin kohosi se kokonaan vahdon vallassa yli kuohuavan aallon harjan; ja sitä kesti muutaman aikaa, kunnes me onnellisesti saavuimme tyyneen satamaan.
Me olimme nyt ehtineet matkamme ensimäisen määrän päähän, kun olimme tulleet Afrikaan, tähän palmujen ja alituisen kesän maahan. Täällä kävimme me kesäpuvussa, lukemattomain kukkasten tuoksussa ja lehteväin puiden varjossa samaan aikaan kuin tuolla ylhäällä meidän rakkaassa kotimaassamme, Pohjassa, syvä lumi tavallisesti peittää vuoret ja laaksot ja vahva jää rantamme. Täällä vilvoittivat tuontuostakin lauhkeat tuulet polttavaa hellettä, sillä aikaa kuin tuolla pohjassa kylmä vihuri lisää pakkasen kovuutta. Täällä poimimme kypsiä apelsiineja ja palmujen hyvänhajuisia taateleja, sillä aikaa kuin tuolla ylhäällä kaikki kasvullisuus on haudattuna talven kylmän peitteen alla. Kuitenkin jos minun tulisi valita etelän koko loistoisuuden ja pohjan kylmyyden välillä, kylmyyden, jota ainoastaan lyhyet, vaikka ihanat kesät katkaisemat — ei valitseminen olisi vaikea.
Alexandriassa viivyimme muutamia päiviä ja saimme siellä nähdä yhtä ja toista meille uutta ja outoa.
Kaupunki vilisi ajoneuvoista, joita mustat arabialaiset johtivat, ja joka paikassa näkyi pitkät junat kameleja, noita levollisia, väkeviä juhtia, jotka kantoivat hirmuisia kuormia, ja melkein joka kadunkulmassa koko joukko borikka-aaseja, joita eläimiä sekä miehet että naiset käyttävät ratsastuksiinsa. Ihmeen kauniita olivat kaupungin puutarhat, joissa oli niin runsas kasvillisuus ja loistoisuus, ettemme milloinkaan ennen olleet sen vertaista nähneet. Ikivanhoja muistoja menneistä ajoista löytyi täällä kaksi, nimittäin Pompejin pylväs ja Kleopatran obeliski; ne olivat molemmat erinomaisen kauniit ja ihmeteltävän korkeat, hakatut yhdestä ainoasta kallionlohkareesta.
Alexandria on suuri kauppakaupunki. Egyptin tuotteet menevät tätä tietä Europaan, ja kaikki Europan tavarat, jotka tulevat Egyptiin, ovat laskettavat maalle tässä. Ilman sitä käy kauppaliike Englannin ja Indian välillä suureksi osaksi tämän kaupungin kautta, jolloin tavarat kuljetetaan rautatietä myöten (Nykyään Suez'in kanavaa myöten, vuodesta 1871 ruveten. Suom. muist.) Alexandrian ja Suez'in välillä ja sitten höyryaluksilla Indiaan ja sieltä samoin takaisin. Me havaitsimme sentähden sataman olevan aina tungokseen asti täynnä laivoja, ja itse kaupunkikin oli melkein puoliksi europalainen.
Alexandriasta matkasimme me rautatietä Kairoon, Egyptin pääkaupunkiin, jota matkaa kesti kuusi tiimaa.
Me olimme nyt keskellä tätä ihmeellistä, muistorikasta maata, joka kerta oli suuri ja väkevä, nyt pieni ja mitätön. Wuosituhansia sitten oli Egypti maailman väkirikkaimpia maita; nyt on väestä verrattavasti hyvin harvalukuinen. Muinoin kutsuttiin tätä hedelmällistä maata "maailman jyväaitaksi"; — nyt ovat avarat alat siitä autioina erämaina. Muinoin oli kaupunkein luku arvaamattoman suuri (Herodotos laskee ne aina 20,000 asti), ja nyt näkee matkustaja ainoastaan kylän siellä, toisen täällä, joissa löytyy vaan kurjia savikojuja, paremmin sopivia navetoiksi kuin ihmisten asunnoiksi. Näiden viheliäisten kyläin asukkaat ovat vajonneet suurimpaan tietämättömyyteen, kun sitä vastaan noiden vanhain Egyptiläisten sivistys muinoin oli vierasten kansain ihmeenä. Ennen vallitsi Egypti ympärillä olevia kansakuntia; — nyt hallitsee vieras kuningas tätä Pharaonein kopeata ja voimallista maata.