Sitten kääntyi hän tyttärenä puoleen ja kiitti häntä siitä, että kaikki oli kunnossa ja valmiina vieraan tuloksi.
Ei viipynytkään kauvaa ennenkuin loistava ratsastaja seurue pysähtyi Blasiuksen portille. Uljas Czarnkovski, puettuna sulaan kultaan ja purpuraan, hyppäsi juoksijansa selästä ja heitti ohjat yhdelle monista palvelijoistansa. Blasius-ukko tuli portilla häntä vastaan ja sanoi hänen tervetulleeksi. Silloin puolalainen viittasi seuruettansa palaamaan leiriin takaisin, hänen itse seuratessa isäntäänsä huoneisin.
Uudistuneella mielihyvän tunteella näki loistava muukalainen taasen sen tytön, joka ensi silmänräpäyksestä pitäen oli hänessä saattanut aikaan tunteellisen vaikutuksen. Marian kaino tervehdys ja sydämmellinen kohteliaisuus, soivat hänelle yksin-kertaisen ja suloisen hempeyden, joka sitä enemmän miellytti ja ihmetytti häntä, kun se oli uutta sille, joka ennen vaan oli tottunut seurustelemaan maansa etevimpien ja sivistyneimpien kaunottarien kanssa.
Puolalainen otti aimo ryypyn espanjan viinillä täytetystä tervetulijais-pikarista, mutta näytti halukkaammin kuuntelevan Marian kainoja sanoja, kuin Blasius-ukon lystillisiä kokkapuheita ja taajoja kehoituksia juomaan.
"Minä en ensinkään pidä teidän kaupunkianne niin hyvän- ja kauniin-asemallisena, joksi sitä on minulle kiitetty!" virkkoi hän muun muassa. "Sehän on ihan vuorien ja metsien keskellä, ikäänkuin se olisi rakennettu keskelle jylhää itämaata. Ei! Näkisitte te Varsovan ja sen ympärillä olevat kauniit tasangot! Ne ovat tasaiset niinkuin ääretön vesi, ja uhkea Veiksel-virta kiertelee itseänsä pääkaupunkimme ohitse, ikaänkuin hopea-aalto, jolla kaikki, mitä maassamme on kaunista ja kallista, virtailee meille. Siellä näkee ja nähdään niin pitkälle kuin silmä kantaa."
"Meitä ruotsalaisia ei tarvitse nähdä niin pitkälle, emmekä me tahdo itsekään niin paljoa nähdä," sanoi Maria hymyillen, "me rakastamme enemmän vuorien ja laaksojen vaihettelevaisuutta, kuin väsyttäviä tasankoja; ja mitä teidän virtaanne koskee, on meilläkin täällä Tukholmassa semmoinen, jonka nimi on Määlari, ja jonka tuhansien saarien lehtimetsineen ja niittyineen, kylineen ja kirkkoineen, tuskin tarvinnee pelätä vertailua."
"Unohdattepa Tukholman paraan aarteen," sanoi puolalainen kohteliaasti, "unohdatte puolustajattaren, joka yksin sille antaisi äärettömän arvon."
"Hm! hm!" virkkoi Blasius-ukko, "tarkoitatte kai 'Kolmen Kruunun' tornia? Niin, varmaa on, että moni tanskalainen on puskenut päänsä veriseksi sen vanhoja muuria vastaan!"
Czarnkovski hymyili, katsoi punehtuneesen Mariaan, ja nielasi naurunsa aika ryypyn kanssa, jonka hän otti pikarista.
Blasius-ukko oli illaksi kutsunut luoksensa muutamia ruotsalaisia herroja, joiden tulo ei juuri näyttänyt huvittavan puolalaista. Hän tosin tervehti heitä kohteliaasti, niinkuin säädyllisyys vaati, mutta hän ei puuttunut heidän puheisiinsa, vaan puhui päin vastoin pikariansa huulillansa ja silmillänsä nuorta emäntää, joka siitä tuon tuostakin joutui tavan takaa hämillensä.