Blasiuksen huoneen edessä olivat puolalaiset tavanneet pari porvaria, jotka olivat metelin tähden tulleet ulos, ja ilkivaltaiset heitukat olivat par'aikaa täydessä työssä harjoittamassa käsivoimiansa heidän selkiinsä ja hartioihinsa kun Niilo muutamien aseilla varustettujen porvarien ja taalalais-soturien kanssa riensi niiden avuksi. Muuan taalalainen, joka näki erään puolalaisen upseerin pari kertaa lyövän toista porvaria, nosti heti väkipyssynsä silmälle, ja ampui heti pöyhkeätä muukalaista niin, että hän oikeni hengetönnä maahan.
Blasius-ukkokin tuli hämmästyneenä portillensa tyttärensä kanssa, joka pyysi ja rukoili, ett'ei hän syöksyisi hengen vaaraan. Niilo huomasi samassa Czarnkovskin, joka juoksi Blasiuksen portaille. Samassa silmänräpäyksessä oli hän, hirmuista miekkaansa heiluttaen, vihollisensa jäljillä, ja puolalaisen pää turpaanin kaltaisene lakkineen olisi varmaan kierinnyt Marian jaloissa, jos ei Blasius-ukko olisi itse rientänyt väliin ja saanut vihastuneen nuorukaisen kädestä kiini. "Niilo! tahdotko murhata vieraamme?" huusi ukko innoissansa, "muista että hän on kuninkaan miehiä; mitä tästä tulee, jahka kuningas saa sen tietää?"
Mieltänsä malttaneena loi Niilo ylpeän katseen vastustajaansa ja sanoi: "Kätkekää hän sitten huoneesenne, isä Blasius, sillä jos hän tulee ulos, hän, joka on tämän levottomuuden nostaja, niin en minä vastaa hänen hengestänsä. Nyt minä lahjoitan sen hänelle."
Samassa hetkessä kuului torven toitotusta suurtorilta ja muutamia herroja nähtiin ratsastavan väkijoukon keskelle. "Tehkää tilaa kuninkaan maaherralle kreivi Erkki Brahelle!" huusi eräs ratsastaja ja heti taukosi tappelu, miekat laskettiin alas ja sekä puolalaiset että ruotsalaiset pyrkivät lähemmäksi kuulemaan mitä maaherralla oli sanomista.
Kovilla sanoilla ja peljättävillä uhkauksilla käski hän aseitten laskemisen kummallakin puolella. Puolalaiset saivat käskyn viipymättä palata leiriinsä ja pysymään hiljaa ja ruotsalaisia kehoitettiin "kärsiväisyyteen" vieraita kohtaan. "Kuka on kutsunut vartion aseisin?" kysäsi kreivi vihdoin, tuiman näköisenä.
Niilo astui esiin ja kertoi kuinka kaikki oli tapahtunut. Kreivi ei näyttänyt uskovan hänen puhettansa, kun hän käski oitis vangita hänen. Tätä hirmuista käskyä annettaissa päästi Maria, joka oli jäänyt seisomaan isänsä viereen, kimakan hätähuudon, ja aikoi mennä lepyttämään kovaa herraa. Czarnkovski, joka myös seisoi siellä, esti häntä ja astui itse kreivin luo.
"Päästäkää tuo nuori mies, kreivi Brahe!" sanoi puolalainen; "ei hän ole muuta tehnyt, kuin täyttänyt velvollisuutensa ja ansaitsee sitä paitsi minun erityisen kiitollisuuteni, sentähden että hän säästi minun henkeni, vaikka se oli hänen käsissänsä. Hän on tehnyt minulle saman hyvän työn kuin minäkin hänelle. Minä toivon, kreivi, että sanani ovat kylliksi, ett'ei miekkani tarvitse pelastaa häntä."
Kreivi tervehti kohteliaasti puolalaista ja viittasi väellensä päästämään Niilon. Czarnkovski käski väkensä heti lähtemään leiriinsä, hyppäsi erään sitä varten tuodun hevosen selkään ja ratsasti kreivin rinnalla pois.
* * * * *
Seuraavana päivänä istui Blasius-ukko tyttärensä sivulla, huolestuneena siitä kohtalosta joka oli Tukholman kaupunkia kohtaava, sillä puolalaiset varustivat itseänsä kovimpaan vastarintaan, sekä purkivat sentähden katukivetkin ja veivät niitä ylös huoneisin puolustus-aseiksi. Niilo astui äkkiä huoneesen ja sanoi, että hän aikoi varustaa portin, niinpian kuin taistelu alkoi, ja puolustaa sitä viimeiseen verenpisaraansa. Hän kielsi Blasiuksen ja Marian pelkäämästä, sillä Kaarlo-herttua tulisi kaikissa tapauksissa ennen pitkää kaupunkiin sotajoukon kanssa.