Puolalainen laiva-päällikkö, joka tosin äkkiä suuttui, kun hänen uljuuttansa koskettiin, ei kuitenkaan ollut tarkoittanut niin pahaa, kuin nyt oli tapahtunut. Kun hänen uteliaisuutensa nähdä ketä jahdilla olivat, oli ollut aiheena sen häviöön, tahtoi hän ainakin pelastaa ihmis-raukat, jotka olivat vähällä hukkua.
Hänen rivakas miehistönsä ja isot, hyvät veneensä olivat pian ehtineet Blasiuksen ruuhelle, ja nyt huusi puolalainen hänelle, että hän heti lähestyisi veneitä.
Blasius-ukko huusi taivaan ja maan tähden armoa, hänen renkinsä soutaessa ruuhta niin lähelle Czarnkovskin isoa venettä, että puolalaiset merimiehet meren rajusti aaltoillessa vetivät sen keksillä veneensä viereen, ja erinomaisella taidolla tempasivat Blasius-ukon ison ruumiin möhkäleen ja heittivät sen päällikkönsä jalkoihin.
"Armoa! armoa! Teidän armollisin armonne!" huusi Blasius: "pelastakaa lapseni, pelastakaa Mariani! Minä maksan mielelläni kaikki mitä minulla on, kuin vaan pelastatte hänen!"
"Ahaa! Tuolla kalliollahan on punahameinen kaunottaremme!" huusi Czarnkovski "Onko se sinun tyttäresi, ukko? Kuka siellä hänen vieressänsä seisoo? Soutakaat sinne, pojat! Meidän täytyy pelastaa hänet; muuten hän siellä pian kuolisi viluun ja nälkään."
"Jumala siunatkoon teitä!" ratkesi Blasius puhumaan. "Minä maksan mielelläni mitä ikänäkin vaaditte lunnaiksi itseni, hänen ja väkeni edestä."
"Tuki suusi lunnainesi, pöllöpää tolvana!" vastasi puolalainen. "Miksi ette tottele sotalaivan merkkiä jahtinenne? Jos olisin tehnyt oikein, olisin vaan ampunut teidät upoksiin, ja sillä hyvä."
Blasius-ukko ei uskaltanut vastata mitään, ja vene lähestyi nyt
Joutsenkalliota, josta Niilo oli yhtämittaa vaijeten sitä katsellut.
"Maria!" lausui hän vihdoin, "tahdotko, että antaumme puolalaisille, taikka puolustanko minä sinua viimeiseen veren-pisaraan asti? Jos ne uskaltavat lähestyä kalliota, niin minä, juuri kun tulevat kovimpaan kuohuun, ruhjon niiden veneen murskaksi suurella kivellä."
"Ah, isäni!" huokasi tyttö väännellen käsiänsä.