Samassa kuin puolalainen antoi veneen tehdä käännöksen, koetteeksi, jos olisi mahdollista pelastaa häntä, näkyi uivan nuorukaisen pää lähimmän aallon harjalla. Heti heitti Czarnkovski itse köyden hänelle ja auttoi hänen onnellisesti veneesen.
Kun kaikki olivat päässeet sotalaivan kannelle, heitti pöyhkeä puolalainen märät turkkinsa hartioiltansa, ja pitkässä kullalla kirjaellussa, tulipunaisessa takissansa, kauniina kuin ruhtinas, asettui hän, käsi kullatulla sapelin kahvallansa suurmaston eteen.
"Tuokaat vangit tänne, minä tahdon tuomita heidät!" kuului hänen äänensä, ja hänen kauniissa kasvoissansa loisti kovuus ja viha.
Vavisten asettuivat Blasius, hänen tyttärensä ja molemmat rengit hänen eteensä. Niilo yksin katseli häntä rauhallisilla ja uljailla katseilla.
"Kuka teistä ohjasi purtta?" kysyi hän jyrkästi.
"Minä!" vastasi Niilo.
"Ja sinä uskallat uhalla kohdella sotalaivaa, poikanulkki?" ärjäsi kiukustunut, "sinä uskallat uhalla kohdella oman kuninkaasi lippua, ja rohkenet olla minun merkkiäni tottelematta. Viekää hän pois. Alas, laivan syvimpään soppeen! Pankaa hän rautoihin ja kahleisin. Tottahan kirotussa Tukholmassanne löytynee joku kaupunkin portti, jonka ylitse käy naulata hänen kapinallinen päänsä!" Hän viittasi; silmänräpäyksessä rajut puolalaiset käskyläiset tarttuivat nuorukaiseen ja veivät hänen pois.
Maria heittäyi puolalaisen jalkojen eteen. "Armollinen herra!" rukoili hän, "älkää häntä rangaisko, hän on syytön. Minä olen saattanut sekä hänen että isäni tähän onnettomuuteen. Minä rukoilin heitä molempia pakenemaan ja he tekivät sen minun tähteni. Säästäkää häntä, armollinen herra, ja antakaa minun kärsiä mitä olen ansainnut."
"Sinä et ymmärrä meritapoja, tyttö!" sanoi Czarnkovski, jonka tuima näkö melkoisesti pehmeni, hänen yhä suurimmalla mielihyvällä katsellen polvistuneen kaunista muotoa. "Sinä olet syytön; mutta se, joka lähtee merelle, tottelematta ja tuntematta meren tapoja, hän vastatkoon puolestansa! Mene sinä isäsi kanssa kajuttaan. Teille ei mitään pahaa tapahdu. Minä vien teidät onnellisesti ja hyvin Tukholmaan. Tuon röyhkeän konnan tuomitkoon kuningas, niinkuin hän tahtoo. Hän ei enään koske minuun!"
"Armollinen herra!" kertoi tyttö kiinnittäen rukoilevat katseensa häneen.