Ruhtinas itse ratsasti ensinnä palavalle sillalle. Mutta hänen edessänsä räjähti samassa hirmuisella pamahuksella sillankaari ilmaan, palavia ansaita lensi kauas ympäriin ja ruhtinaan täytyi kääntyä takaisin. Hämmästyksellä katseli hän palavaa sillanrakennusta. Hetken mietittyänsä sanoi hän: "Tästä emme voi päästä eteenpäin. Koettakaamme pohjoisempaan, saatammeko päästä vesien ympäritse!"
"Me voimme silloin Karjalan kautta tulla Barclay de Tolly'n armeijaan!" vastasi eräs ajutantti. "Mutta sinne on pitkä matka, kumminkin viikon marssi".
"Olkoon menneeksi!" huusi ruhtinas. "Kernaammin kuljen sen matkan, kuin jään tähän joutilaana katsojana, pääsemättä ylitse".
Sillä välin eneni valkea yhä enemmän. Kaikki sillankaaret seisoivat ilmitulessa ja koko rakennus oli ainoana tulisena tukkuna. Viimein riehahti kauhealla jyrinällä koko tämä tukku alas veteen. Hetkeksi näytti se pysäyttävän veden vauhdin, mutta pian pääsivät aallot voitolle ja heittivät palavat puut ja ansaat alas koskeen, jossa vedenpyörteet sekautuivat savun ja rätiseväin kipinäin joukkoon.
V.
Paavon kotitalo.
Iltapuolella nousi ankara etelätuuli, joka pian kasvoi hirmuiseksi myrskyksi. Pyhäjärven, Näsijärven, Vankaveden ja Visuveden laveilla vesillä aina pohjaisempaan Suomeen asti raivosi myrsky, ja kuohuvia aaltoja loiskui niemiä ja kareja vastaan. Vaahdon seassa Vankavedellä pyrki eräs vene tullaksensa muutaman niemen suojaan. Soutajina oli siinä muutamia suomalaisia talonpoikia ja perää piti rohkea Paavo, joka taitavasti ymmärsi estää venettä kaatumasta. Muut veneet, jotka vaanjunkkari Roth'in johdolla hätyyttivät Tamperetta, olivat eronneet ja nousseet maalle useammille saarille. Valppaat, väsymättömät ja tapaamattomat, pitivät he nämät vedet puhtaina kaikista Venäläisistä ja kuleksivat pitkin rantoja, jossa kaappasivat pois jokaisen venäläisen kurierin, ryöstivät kuormastoja ja löivät vähäisempiä sotamiesjoukkoja. Koottuansa kaikki täällä löytyvät veneet ja alukset ja hävitettyänsä Tampereen sillan, pitivät he tällä tavoin Venäläisten armeijaa piiritettynä. Ainoastaan tekemällä ison kierron saattoivat Venäläiset Iinsalmen kautta auttaa Kamenskia. Mutta Iinsalmelle oli Sandels prikaatinsa kanssa asettunut.
Tampereelta pakenevien naisten oli koettaminen päästä metsiä myöten niin kauas pohjaiseen, ett'ei heidän enää tarvinnut pelätä Venäläisten armeijaa vasemmalla rannalla. Mutta myrsky pakoitti heitä juuri sillä rannalla pelastustansa etsimään. Paavo oli kuitenkin valinnut turvallisen paikan, jossa ei yhtään vihollista ollut. Kurussa, kappaleen matkaa siitä poltetusta maatalosta, jossa majuri Gek'in perhe oli asunut, oli Paavon oma talo. Kun vene, jossa pakolaiset olivat, oli ehtinyt erään niemen sivutse, laski se rantaan muutamien suurten leppäpuiden suojassa. Paavo nousi naisten ja papin kanssa maalle ja muut talonpojat lähtivät taas vesille.
"Viekää vaanjunkkarille terveisiä", virkkoi Paavo, "ja sanokaa hänelle, että huomenna aamulla olen Kurun kirkolla. Jos hän nousee maalle muutamien miesten kanssa ja tulee sinne, saamme vieläkin keskustella. Minä viivyn ainoastaan tämän yön vanhempieni ja siskojeni tykönä".
Tämän hyvästijätön perästä vei Paavo naisensa metsään. Taivasta tavottavien honkain välitse, jossa ei yhtään tietä ollut, ja pensastojen läpi, joita Paavo taitteli tietä raivataksensa, tuli seura muutamaan taloon, jonka ympärillä oli pari pellonaitausta. Tänne ei vielä yksikään vihollinen ollut osannut tulla, sillä älykäs Paavo oli sulkenut ainoan tien, joka vei taloon parin kallion välitse, sillä tavoin, että oli kaatanut joukon honkia ja tehnyt sysihaudan keskelle tietä, niin että Venäläiset, jos tulisivat sinne, luulisivat tien vievän ainoastaan haudalle. Muuten oli talon ympärillä kaikilla puolin äkkijyrkkiä vuoria.