Kun kasakki tuli likelle puuta, huomasi hän samassa vihollisensa, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt käyttää keihästä taikka kääntää hevosensa, karkasi Roth esiin ja pisti miekkansa hevosen rintaan. Sen perästä tarttui hän kiinni kasakin rintaan. Hämmästynyt villi tavotti pitkää pistoolia, joka oli hänen vyössänsä, mutta Roth tarttui hänen käteensä hirmuisella voimalla. Hän ei voinut käyttää aseitaan: tässä kysyttiin siis käsivoimaa. Mutta harteva vaanjunkkari voitti hänet helposti, lannisti häntä parilla nyrkin lyömällä, tempasi hänet irti kaatuneesta hevosesta ja veti häntä perässään vankina.
Varovasti läheni vaanjunkkari kirkkoa. Hän tiesi, että kasakilla, tavallisuuden mukaan, oli kumppani lähellä. Aivan oikein istuikin kirkkotarhan muurin vieressä vakoileva kasakki. Tämä oli jo luultavasti huomainnut jonkun saaliin, sillä äkisti ojensi hän keihäänsä, kannusti hevostaan ja riensi eteenpäin. Hänen vauhtinsa pysäytettiin kuitenkin yht'äkkiä ja hänen keikahtaessaan maahan hevosen selästä kuului kova pyssynlaukaus.
"Hm!" sanoi vaanjunkkari itsekseen, "se oli kaiketi Paavo. Ell'ei vaan näillä molemmilla variksilla oisi useampia seurassansa. Ottakaamme selko siitä".
Roth teki sen jälkeen vangille muutamia kysymyksiä kielellä, jonka itse luuli olevan venäjää, mutta josta vanki ei paljon ymmärtänyt. Mutta missä kieli ei riittänyt, siinä tulivat merkit ja liikunnot avuksi. Vaanjnnkkarin lujat nyrkit kehittivät oivallisesti Venäläisen käsitystä. Tämän eriskummaisen tutkinnon kestäessä tuli myöskin Paavo saapuville. Ainoastaan vähäisellä nyykähdyksellä tervehti vaanjunkkari häntä ja pitkitti sen jälkeen temppujaan kasakin kanssa. Pääkohta siitä, mitä hän luuli saaneensa tietää, oli se, että Nefnef vähäisen lähetyksen kanssa oli likitienoossa ja että eräs maanmittari, jonka nimen Roth tunsi, oli Venäläisten oppaana.
Kun vaanjunkkari oli ilmoittanut arvelunsa Paavolle, pitivät he yhdessä keskustelua, josta tuli se päätös, että maanmittari oli petturi. Paavo tuli levottomaksi kodistaan ja käski Roth'in seurata itseään. Hetken mietittyänsä suostui tämä siihen. Mutta ennenkuin jätti paikan, oli hän niin varova, että sitoi kasakin kiinni kirkkotarhan porttiin. Molemmat ystävät läksivät sen jälkeen Paavon taloon päin.
Heidän arvelunsa eivät olleet väärät: petollinen maanmittari oli näyttänyt Nefnef'ille tien. Tuo niin viisaasti rakettu sysihauta oli hävitetty. Tämän nähdessään Paavo päästi kolkon huudahduksen. Roth laski kätensä hänen olallensa hiljaisuutta osoittavalla silmäyksellä. Paavo malttoi mielensä ja molemmat lähenivät, hiljaa hiipien, yksinäistä kotia. Noin kaksikymmentä Venäläistä näkyi pihalla. Puoleksi vaatetetut naiset pitivät syleillen toisistaan kiinni. Yksi kasakki piti hivuksista kiinni vanhaa ukkoa, joka oli vedetty esiin sängystään. Nähdessään näin rääkätyn vanhuksen, kävi puistuttava vävähdys Paavon ruumiin lävitse. Silmänräpäyksessä oli pyssy hänen poskellansa ja sen luoti lensi Venäläisen pään lävitse.
"Sinä aloitit liian varhain, Paavo", sanoi Roth, "mutta minä tahdon auttaa sinua". Hän pani kivärinsä silmälle ja kaksi Venäläistä kaatui. Kohta nousi meteli Venäläisten seassa. Puoli tusinaa kasakkia syöksi sinne päin, jossa rohkeat pyssymiehet seisoivat korkealla kalliolla.
"Kuule, Paavo", sanoi Roth, "minä menen tuomaan tänne mieheni veneestä, niin otamme heidät pian. Asetu sinä sysihaudalle, josta he vaan voivat tulla edespäin yksi kerrallansa, äläkä päästä yhtäkään ulos. Älä vaan kiivastu kovin, sillä kiivaudella vahingoitat sekä itseäsi että heitä".
"Kas tuolla petturia", keskeytti häntä Paavo, "tuolla hän tulee ulos pirtistä".
"Odota", sanoi Roth, "ennenkuin menen, tahdon heittää hänelle sinimarjan silmään. Se on vähintä, jota voin tehdä semmoiselle konnalle".