Hän oli jälleen ladannut pyssynsä ja tähtäsi suurella kylmyydellä ja verkkaisuudella. Luoti lävisti maanmittarin, ja Roth ja Paavo jättivät samassa kallion, jonne kasakit eivät voineet kiivetä ylös.
Paavo meni sille paikalle, johon Roth oli hänet määrännyt. Polku siinä kävi kahden kallion välitse ja solan edessä, jonka sysihauta ennen oli sulkenut, löytyi vielä joukko tukkia. Paavo veti muutamia niistä kallioin väliin, niin että tie sillä tavoin jälleen suljettiin. Itse asettui hän ison kiven viereen, josta helposti huomasi jokaisen, joka tahtoi tunkea eteenpäin.
Kauan ei hän siinä ollut seisonut, ennenkuin muutamia kasakkeja lähestyi. Ensimmäinen kaatui kohta hänen luodistaan, muut toiset ratsastivat takaisin taloon. Pian tulivat he toki takaisin suuremmalla miesjoukolla ja tekivät uuden koetuksen, joka ei kuitenkaan onnistunut. Sill'aikaa oli Roth kymmenen miehen kanssa ehtinyt tulla. Urhoollinen vaanjunkkari, joka yhtä hyvin kuin hänen muutkin sotamiehensä tunsi paikan, oli jo tiellä sinne tehnyt määräyksensä.
Sotamiehet kiipesivät ylös kallioille, josta muutamat heistä saivat tilaisuuden ampua. Mutta sisäänsuljetut Venäläiset tekivät hurjan koetuksen väkisin tunkea ulos. He tulivat kuitenkin ammutuiksi, yksi toisensa perästä. Keskellänsä veivät he naisväen ja papin, joiden kädet olivat sidotut. Tämä näky suututti Suomalaisia niin, että he hyppäsivät alas kukkuloilta ja heittäytyivät vihollistensa yli pajunetilla. Ankara taistelu nousi, mutta Suomalaisten käsivoima ja ruumiinväkevyys sai pian voiton, varsinkin kuin hevoset tungossa olivat Venäläisille ainoastaan esteeksi.
Paavo taisteli ensimmäisenä. Hän oli heittänyt pyssyn olallensa ja käytti nyt molemmilla käsillä kirvestä. Terävillä iskuilla raivasi hän itselleen tietä, siksi kuin oli päässyt naisten luokse. "Missä Amalia on?" kysyi hän kiivaasti.
"Nefnef on vienyt hänet pois", valitti äiti, väännellen sidottuja käsiään.
"Pelasta sinä naiset", sanoi Paavo Roth'ille, joka oli seurannut häntä.
"Minä vien heidät veneeseni", vastasi Roth. "Siellä on sijaa teillekin, pastori Cygneus".
"Missä on isäni?" kysyi taas Paavo. Hän katsahti äitiin, mutta tämä ei vastannut. Hänen sisarensa olivat yhtä mykät.
"Hän ei enään elä", sanoi pappi. "He ovat murhanneet vanhuksen".