Koko päivä pitkitettiin matkaa samaan suuntaan, ja kun aikainen ilta tuli, ko'ettiin jokaisen maston huipusta nähdä Dagerort'in valotornia, että sen ohjauksen mukaan voitaisiin päättää, milloin suunta käännettäisiin etelään päin.
Aurinko oli jo laskenut ja arvaamisien mukaan olisi valotornin jo pitänyt oleman näkyvissä. Mutta ei mikään tuli valaissut aaltoja; synkkä pimeys vain valtasi Vironmaan rannoilla.
Ulla Fersen lisäsi purjeitansa ja kiiti nyt isonmoisen matkan laivaston edellä asian laitaa tutkimaan. Kuitenkin nosti se lyhdyn etumaston huippuun, täten antaaksensa laivastolle merkin.
XI.
Marienhag'issa kävi yksitoikkoinen elämä yhä kolkommaksi. Telepnoff kävi vieraissa, mutta näiden käyntien tarkoitusta epäiltiin. Näytti siltä kuin hän olisi paroonia vakoillut. Sentähden hän otettiin yhä kylmäkiskoisemmasti vastaan.
Eräänä iltana, juuri hämyn tullessa, tuli vanha Stolpe huoneesen ja pyysi saada puhutella herraansa. Hän ei milloinkaan ennen ollut käynyt linnalla. Oli kuin hän olisi ollut valotornin henki, joka ei voinut hengittääkään sen muurien ulkopuolella. Niin hän oli kiintynyt asuntoonsa ja toimeensa. Hänen tulonsa herätti siis koko talon väessä hämmästyksen.
Parooni vei hänen omaan huoneesensa. Siellä sanoi uskollinen palvelija, oudon tuskan väristäessä hänen koleata, syvää ääntänsä: "Täällä ei ole asiat oikein, herra parooni. Me olemme vihollisten keskellä. Varmaankin on huomattu, että tuli on palanut valotornissa, vaikka minä olen pannut lautaluukkuja maan puolelle. Tänä iltana en vielä ole sitä sytyttänyt. Minä olen nähnyt sotamiehiä tulevan tänne päin. Varmaankin ne parin tunnin kuluttua ovat täällä, vaikka käveleminen tämmöisellä säällä onkin raskasta."
Parooni löi hämmästyen kätensä yhteen. "Täällä piilee petos!" sanoi hän. "Epäilemättäkin Telepnoff on asian antanut ilmi. Minne minun pitää menemän? Jos vain voisin saada turva-paikan muutamaksi päiväksi, kunnes poikani ehtisi puhutella keisaritarta!"
Vanha Stolpe oikaisi vartaloansa, nosti leveitä hartioitansa ja sanoi: "Tulkaa valotorniin, parooni! Sinne minä kätken teidät, ett'ei kukaan teitä löydä. Minä tunnen pimeimmätkin loukot muurien lomissa, ja minä takaan, ei mikään vihollinen elävänä niihin pääse."
Parooni hymyili suruisesti: "Minä kiitän sinua hyvästä tahdostasi, Stolpe; mutta tässä kohden on vastarinta turhaa ja mahdotonta. Minä menen kuitenkin valotornille. Ainakin tahdon, että minä siellä vangitaan, jos se olisi keisarittaren käsky. Mene edellä, Stolpe! Minä tulen heti!"