Kreivi Telepnoff oli huomannut hänen äkkinäisen katoamisensa ja juoksi säikähtyen ylös, kun painetin kärkiä näkyi oven rei'ässä. Mutta samassa töyttäsivät ruotsalaiset sisälle ja karkasivat heti hämmästyneiden venäläisten päälle, jotka muutamassa silmän räpäyksessä oli saatu vangiksi. Voitto oli minuutissa verta vuodattamatta saatu.
Kun Sjöstjerna astui saliin, päästi vartija ilohuudon. "Hän on täällä taas!'" puhkesi hän sanomaan, "Se on hän; se on herrani poika!"
"Kummallista," sanoi Sjöstjerna katsoen ympärillensä. "Toiset täällä näyttävät tuntevan salaisuuksiani enemmän kuin minä itse. Mikä on tarkoituksesi, vanhus? Toisen kerran jo näyt tuntevan minun. Mitä tarkoitat? Missä olet minun ennen nähnyt? ja miksi nimität minua herrasi poi'aksi?"
Vanhus oikaisi, liikutuksesta väristen, kätensä häneen päin. "Minä tunnen jokaisen kasvojenne muodon. Te olette hänen näköisensä. Niin, te olette Adolf Sjöstjernan poika."
"Sinä olet maininnut isäni nimen," sanoi Sjöstjerna ja astui lähemmäksi häntä. "Sano pian, oletko tuntenut hänen? Oletko tuntenut äitini?"
"O, Jumalani!" huudahti vanhus, kyyneleiden kastellessa hänen harmaita silmäripsiänsä. "Niin, te olette herrani poika. Ja hänen rouvaansa, enkö olisi nähnyt sitä lempeätä enkeliä, äitiänne, nuori herrani! Niin, nyt loppukoon elämäni. Nyt tahdon kuolla saadakseni ilmaista, mitä minun pitäisi kuolinhetkeeni salata."
Vanha parooni, joka kivettyneen näköisenä oli katsellut tätä kohtausta, nousi nyt ja läheni heitä.
Silloin oikaisi Sjöstjerna vartalonsa ja sanoi suurella äänellä: "Minä huomaan että kohtaloni tänä hetkenä selviää. Tämä on pyhä hetki. Minä tahdon häiritsemättä kuunnella mitä sinulla on sanottavana, vanhus. Sotamiehet, viekäät vangit alas ja vartijoitkaat heitä ulkopuolella."
"Ovatko nämät herrat myös vankiamme?" kysäsi korpraali osoittaen
Telepnoff'ia ja vanhaa paroonia.
"He minä vartijoitsen itse," vastasi Sjöstjerna ja sotamiehet lähtivät alas.