»Kiitoksia paljon», sanoi Flambeau. »Te olette siis isäntä?»
»Niin», sanoi musta mies vaipuen takaisin liikkumattomaan asentoonsa. »Minun palvelusväkeni on italialaista, nähkääs, ja minusta oli kohtuullista, että he saisivat nähdä maanmiehensä lyövän tuon neekerin, jos hän tosiaan kykenee tekemään sen. Tiedättekö, että tuo suuri taistelu Malvolin ja Mustan-Nedin välillä pannaan toimeen kaikesta päättäen?»
»Minä pelkään, ettemme voi viipyä, käyttääksemme hyväksemme teidän vierasvaraisuuttanne», sanoi isä Brown. »Mutta minun ystäväni ottaisi mielellään lasin sherryä, lämmitelläkseen ja juodakseen latinalaisen taistelijan menestyksen maljan.»
Flambeau ei oikein käsittänyt tuota sherryn tilaamista, mutta hän ei kuitenkaan vastustellut. Hän sanoi vain ystävällisesti: »Kiitän teitä.»
»Sherryä, sir, kyllä», sanoi isäntä palaten hotelliinsa. »Suokaa anteeksi, että pidätän teitä muutaman minuutin. Kuten äsken sanoin ei minulla ole palveluskuntaa…» Ja hän meni suljetun ja pimeän hotellin mustia ikkunoita kohti.
»Se ei tosiaan ole niin tärkeää», alkoi Flambeau, mutta mies kääntyi sanoen rauhoittavasti:
»Minulla on avaimet ja minä löydän tieni pimeässäkin.»
»En tarkoittanut —», sanoi isä Brown.
Hänet keskeytti mylvivä ihmisääni, joka kuului asumattoman hotellin sisältä. Se huusi jotain ulkomaalaista nimeä kovasti, mutta käsittämättömästi, ja hotellin isäntä syöksähti sitä kohti paljon nopeammin kuin Flambeaun sherryn takia. Tämä seikka osoitti selvästi, että omistaja oli puhunut jotain muuta kuin täyttä totta. Mutta sekä isä Brown, että Flambeau kertoivat usein, etteivät he koskaan, huimimmissakaan seikkailuissaan, olleet kuulleet niin vertahyydyttävää ääntä kuin tuon hiljaisesta ja tyhjästä majatalosta jyrähtävän, petomaisen äänen.
»Minun kokkini», huusi omistaja nopeasti. »Olin unohtanut kokkini. Hän on juuri ulos lähdössä. Sherryä, sir?»