»Meidän täytyy heti lähteä täältä», huusi Flambeau heittäen rautaisen penkin hurjan välinpitämättömästi rannalle. Hän otti pienen papin kyynärpäästä kiinni ja juoksi hänen kanssaan autiota takapihaa kohti, jonka päässä oli suljettu takaportti. Flambeau taivutteli sitä hetkisen sinne tänne ja sanoi sitten: »Ovi on lukossa.»
Hänen näin sanoessaan putosi musta käpy koristekuusesta sattuen hänen hattunsa reunaan. Se hämmästytti häntä enemmän kuin kaukaisen laukauksen kaiku, joka oli kuulunut jumi ennen. Sitten pamahti toinen kaukainen laukaus, ja ovi, jota hän yritti avata, tärähti siihen uponneesta kuulasta. Flambeaun olkapäät pullistuivat taas ja muuttivat äkkiä muotoa. Kolme saranaa ja lukko särkyi samalla ja hän putosi autiolle polulle muurin takana vieden suuren puutarhaoven mukanaan, niin kuin Simson vei Gathin kaupungin portit.
Sitten hän heitti oven puutarhan muurin yli, juuri kun kolmas laukaus tuiskahdutti hiukan lunta ja huurretta aivan hänen kantapäänsä takana. Enemmittä arveluitta sieppasi hän pienen papin kouriinsa, heitti hänet hajareisin olkapäälleen ja alkoi juosta Seawoodia kohti niin nopeasti kuin hänen pitkät jalkansa kantoivat. Vasta noin kahden kilometrin päässä laski hän pienen toverinsa maahan. Pakoa ei juuri voinut katsoa arvokkaaksi huolimatta Anchiseen antamasta klassillisesta esimerkistä, ja isä Brownin kasvot olivat yhtenä leveänä irvistyksenä.
»Niin», sanoi Flambeau, kärsimättömän vaitiolon jälkeen, kun he jatkoivat matkaansa tavallisemmalla tavalla kaupungin laitakaduille, missä ei enää tarvinnut pelätä mitään. »Minä en tiedä, mitä tämä kaikki tarkoittaa, mutta mielestäni täytyy minun luottaa omiin silmiini siinä asiassa, että te ette koskaan kohdannut tuota miestä, jonka te kuvasitte niin tarkkaan.»
»En tavannutkaan häntä», sanoi Brown, pureskellen jokseenkin hermostuneesti sormeaan. »Mutta tapasin kuitenkin. Ja sitäpaitsi oli liian pimeä, että olisin voinut nähdä hänet selvästi, sillä minä näin hänet tuon huvimajan alla. Mutta minä pelkään, etten kuitenkaan tullut kuvanneeksi häntä aivan tarkasti, sillä hänen silmälasinsa olivat taittuneina hänen allaan ja pitkää, kultaista neulaa ei oltu pistetty hänen punaisen kaulahuivinsa, vaan hänen sydämensä läpi.»
»Ja minä arvelen, että tuolla lasisilmäisellä veitikalla oli jotain tekemistä asiassa», sanoi Flambeau.
»Minä toivoin, että hänen osuutensa olisi vähäinen», vastasi Brown värisevällä äänellä, »ja minä menettelin ehkä väärin. Minä toimin hetken vaikutteiden vallassa. Mutta minä pelkään, että tällä asialla on pitkät ja pimeät juuret.»
He jatkoivat vaieten matkaansa pitkin katuja. Keltaisia lamppuja oli alettu sytyttää kylmässä, sinertävässä hämärässä, ja he lähenivät nähtävästi kaupungin keskeisimpiä osia. Räikeän värisiä lappuja, joissa ilmoitettiin Mustan Nedin ja Malvolin ottelusta, oli kiinnitetty seiniin kaikkialla.
»Niin», sanoi Flambeau. »En ole koskaan tappanut ketään, en rikollisenakaan ollessani, mutta minä olen kuitenkin melkein myötämielinen sellaista kohtaan, joka tekee tekonsa niin kolkossa paikassa. Kaikista maailman roskakomeroista ovat mielestäni sydäntä särkevimmät ne paikat, joilla, niin kuin tuolla huvimajalla, on juhlallinen tarkoitus, ja jotka ovat yksinäisiä. Minä voin käsittää miehen sairaaloiset tunteet, jotka pakoittavat hänet murhaamaan sellaisen paikan yksinäisen ja iroonisen tunnelman vallassa. Muistan kerran kävelleeni Surrayn muistorikkailla kukkuloilla, ajattelematta muuta kuin kanervakankaita ja kiuruja, kun minä tulin laajaan ympyrään ja ympärilläni kohosivat laajat, äänettömät rakennukset, istuinrivi istuinrivin yläpuolella yhtä korkeina kuin roomalaisessa amfiteatterissa ja yhtä tyhjinä kuin uusi kirjahylly. Lintu lenteli sen yli taivaalla. Se oli Epsomin suuri kilpa-ajorata. Ja minusta tuntui, ettei kukaan enää voisi olla iloinen siellä.»
»Onpa outoa, että te tulitte juuri nyt maininneeksi Epsomin», sanoi pappi. »Muistatteko erästä niin sanottua Sutton-juttua, kun kaksi epäilyksenalaista miestä — jäätelön myyjiä muistaakseni — sattui asumaan Suttonissa? Heidät päästettiin sillä kertaa vapaiksi. Mies oli tavattu kuristettuna, kerrottiin, seutua ympäröivällä ylängöllä. Tosiasiassa — minä kuulin sen eräältä irlantilaiselta poliisilta, joka on minun ystäväni — löydettiin hänet suljettuna Epsomin kilparadalle ja hänet oli kätketty ainoastaan matalan kiinnityönnetyn oven taa.»