"Minun temppujani?" sähisi hänen kalpea kilpailijansa ja harppasi häntä kohti.
Samalla hetkellä kun kaikki tämä tapahtui, kulki isä Brown pitkin askelin murtokadun yläpäätä kohti. Hän katseli ympärilleen ja riensi sitten kiireesti näkemäänsä kohden.
Nyt keskeyttivät toiset riitansa ja syöksyivät hänen perässään Cutlerin huutaessa: "Mitä te teette? Kuka te olette?"
"Minun nimeni on Brown", sanoi pappi alakuloisesti, aivan kuin olisi hän masentunut jostakin ja olisi koettanut rohkaista mieltään. "Miss Rome lähetti hakemaan minua ja minä tulin niin pian kuin voin. Mutta olen tullut liian myöhään."
Nuo kolme miestä katselivat maahan ja ainakin yhdellä heistä elämä menetti arvonsa illan viimeisessä valossa. Auringonpaiste levittäysi pitkin katua kuin kultapolku ja sen keskellä lepäsi Aurora Rome säteilevänä, kultaisen ja vihreän värisessä hameessaan, kuolleena, kasvot ylöspäin kääntyneinä. Hänen pukunsa oli repeytynyt kuin taistelussa, jättäen ihanat olkapäät paljaiksi, mutta haava, josta veri paruillaan pursui, oli toisella puolella. Pronssinen tikari oli litteänä ja kiiltävänä noin kyynärän päässä.
Syntyi surumielinen, pitkän aikaa kestävä hiljaisuus, niin syvä, että he kuulivat kukkaistytön nauravan kaukana Charing Crossin toisella puolen ja jonkun kiukuissaan viheltelevän vuokra-ajuria jollakin rannanpuoleisella kadulla. Sitten tarttui kapteeni niin äkillisellä liikkeellä, että se saattoi johtua vain intohimosta tai teeskentelystä, sir Wilson Seymourin kurkkuun.
Seymour katseli häntä lujasti, vastustelematta ja pelkäämättä. "Teidän ei tarvitse tappaa minua", sanoi hän jääkylmällä äänellä. "Minä teen sen omasta tahdostanikin."
Kapteeni epäröi ja hellitti otteensa. Toinen lisäsi samallaisella jäätävällä suoruudella. "Jos huomaan, etteivät minun hermoni salli minun tehdä sitä tällä tikarilla, voin minä tehdä sen kuukaudessa juomalla."
"Juomat eivät riitä minulle", vastasi Cutler. "Minä tahdon nähdä verta, ennenkuin kuolen. En teidän vertanne — mutta minä luulen tietäväni kenen."
Ja ennenkuin toiset olivat ehtineet arvata hänen tarkoituksiaan, sieppasi hän tikarin, juoksi toiselle kadun alapäässä olevalle ovelle, mursi sen auki lukkoineen, kaikkineen ja tapasi Brunon tämän pukuhuoneessa. Sillä aikaa kompuroi Parkinson parka horjuen ulos ovesta ja huomasi käytävällä makaavan ruumiin. Hän kääntyi vavisten sitä kohti, katseli sitä voimattomasti vavahtelevin kasvoin, sitten kääntyi hän horjuen takaisin pukuhuoneeseen ja istuutui äkkiä yhteen pehmeäistuimisista korutuoleista. Isä Brown juoksi heti hänen luokseen, välittämättä Cutlerista ja jättiläismäisestä näyttelijästä, vaikka huone jo kaikui heidän nyrkiniskuistaan, kun he rupesivat taistelemaan tikarista. Seymour, jolla oli vielä hiukan kylmää järkeä, vihelsi poliisia murtokadun päässä.