"Ymmärrätteköhän minun vaikuttimeni", kysyi isä Brown rauhallisesti, "jos minä sanon, että te olette tehneet kaikkenne vahingoittaaksenne?"
Molemmat pysähtyivät kuin syyllisinä ja Cutler kysyi terävästi:
"Vahingoittaaksemme, ketä?"
"Vahingoittaaksenne itseänne", vastasi pappi. "En tahtoisi lisätä huolianne, jollei olisi oikeuden mukaista varoittaa teitä. Te olette tehneet jokseenkin kaiken, mitä tehdä voi joutuaksenne hirteen, jos tuo näyttelijä vapautetaan. Te saatte olla varmat, että minua tullaan kuulustelemaan todistajana. Minä olen velvollinen kertomaan kaikki, mitä tapahtui huudon jälkeen: kumpikin teistä syöksyi huoneeseen raivoisassa tilassa ja te aloitte riidellä tikarista. Minun todistukseni nojalla saattaa jommankumman teistä leimata syylliseksi. Se on vahingoksi teille, ja lisäksi on kapteeni Cutler haavoittanut itseään tikarilla."
"Haavoittanut", sanoi kapteeni halveksivasti. "Pikkuinen, mitätön naarmu."
"Josta vuosi verta", vastasi pappi päätään nyökyttäen. "Tiedetään, että tikari on veressä. Ja niin ei saada koskaan tietää, oliko se veressä ennestään."
Syntyi hiljaisuus, ja sitten sanoi Seymour kiihkolla, joka oli outoa hänen jokapäiväiselle puheensävylleen: "Mutta minä näin miehen murtokadulla."
"Minä tiedän sen", sanoi pappi Brown liikkumattomin kasvoin. "Kapteeni
Cutler näki myös. Se juuri on niin omituista ja uskomatonta."
Ennenkuin kumpikaan oli ehtinyt päästä perille hänen tarkoituksistaan, vastatakseen, oli isä Brown kohteliaasti hyvästellyt ja lähtenyt vanhoine, kömpelöine sateenvarjoineen käydä hölköttämään katua ylös.
Niinkuin nykyaikaisia sanomalehtiä toimitetaan, ovat kummallisimmat ja tärkeimmät uutiset poliisilaitokselta saatuja. Jos on totta, että kahdennellakymmenennellä vuosisadalla annetaan murhaajalle enemmän tilaa kuin poliittisille merkkihenkilöille, johtunee se siitä painavasta syystä, että murha on paljon vakavampi aihe. Mutta ei tämäkään seikka riitä täysin selittämään, miksi "Bruno-juttua" eli "murtokadun salaisuutta" käsiteltiin niin väsymättömästi ja yksityiskohtaisesti Lontoon ja maaseudun sanomalehdistössä.
Niin suuri oli kiihko, että sanomalehdistö muutaman viikon aikana puhui tosiaankin totta, ja kertomukset loppumattomista kuulusteluista ja ristikuulusteluista olivat luotettavia. Oikeana syynä olivat kuitenkin juttuun sekaantuneet henkilöt. Uhri oli suosittu näyttelijätär, syytetty suosittu näyttelijä, ja sitten oli syytetyn vanginnut isänmaallisen aikakauden suosituin sotilas. Näitten omituisten olosuhteiden vallitessa oli sanomalehdistö osoittautunut suoraksi ja asialliseksi, ja lopun tästä erikoisesta jutusta saa tietää parhaiten Brunon tutkinnon selostuksesta.