Cowdray korjaili ryhtiään silitellen juhlallisen näköisenä mustaa silkkiviittaansa ja valkoista, pehmeää poskipartaansa.
Sir Wilson oli poistumaisillaan todistajain aitauksesta, ilmoitettuaan muutamia lopullisia yksityisseikkoja, joihin oli monta muutakin todistajaa, kun puolustajan asianajaja kavahti pystyyn ja pysäytti hänet.
"Pidätän teitä vain muutaman minuutin", sanoi herra Butler, joka oli talonpoikaisen näköinen henkilö punaisine kulmakarvoineen, kasvoillaan unelias ilme. "Olkaa hyvä, kertokaa hänen ylhäisyydelleen, mistä te tiesitte, että näkemänne olento oli mies."
Väsähtynyt, hieno hymy näytti kulkevan Seymourin piirteiden yli. "Minun luullakseni todistavat sen jokapäiväiset housut", sanoi hän. "Kun näin päivän valon pitkien jalkojen välistä, olin varma, että se oli mies."
Butlerin uniset silmät avautuivat äkkiä kuin äänettömän räjähdyksen vaikutuksesta. "Kaikesta päättäen", toisti hän hitaasti, "ajattelitte kaiketi ensin, että se oli nainen?"
Seymour näytti ensi kertaa hämmästyneeltä. "Se on tuskin mainitsemisen arvoista", sanoi hän, "mutta jos hänen ylhäisyytensä sallii minun tehdä selkoa vaikutelmistani, teen minä sen luonnollisesti. Tuossa olennossa oli jotain, mikä ei varmasti osoittanut naista eikä miestä, tavalla tai toisella olivat piirteet erilaiset. Mutta, siinä oli jotain, mikä muistutti pitkää tukkaa."
"Kiitän teitä", sanoi herra Butler ja istuutui äkkiä, kuin olisi hän saanut haluamansa tiedot.
Kapteeni Cutler ei ollut likimainkaan niin otollinen ja maltillinen todistaja kuin Sir Wilson, mutta hänenkin selityksensä asian alkuvaiheista oli aivan sama. Hän kuvasi Brunon paluun pukuhuoneeseensa, oman lähtönsä kielokimppua ostamaan, paluunsa murtokadun yläpäähän, murtokadulla näkemänsä seikat, epäilyksensä Seymouria kohtaan ja taistelunsa Brunon kanssa. Mutta hän ei voinut antaa piirtoakaan lisää siihen mustaan haamuun, jonka Seymour ja hän olivat nähneet. Kun häneltä kysyttiin ulkopiirteitä, sanoi hän, ettei hän ollut taidearvostelija — katsahtaen huomattavan ilkeästi Seymouriin. Kysyttäessä, oliko se mies vai nainen, sanoi hän, että se muistutti enimmän eläintä — katsahtaen huomattavan vihaisesti syytettyyn. Mutta suru ja todellinen harmi olivat täydellisesti murtaneet miehen, ja Cowdray vapautti hänet nopeasti vahvistamasta seikkoja, jotka jo olivat täysin selviä.
Puolustusasianajaja toimitti taas ristikuulustelunsa hyvin lyhyesti, vaikka se — niinkuin hänen tapanaan oli — kaikessa lyhyydessäänkin näytti vaativan pitkän ajan. "Te käytitte hyvin merkillistä lausetapaa", sanoi hän katsellen unisesti Cutleriä. "Mitä tarkoitatte väitteellänne, että se muistutti enemmän eläintä, kuin miestä tai naista?"
Cutler näytti hyvin kiihoittuneelta. "Ehkäpä minun ei olisi pitänyt sanoa sitä", sanoi hän. "Mutta kun elukalla on suunnattomat kyttyräiset olkapäät kuin simpanssilla, ja päässä törröttävät harjakset kuin piikkisialla…"