Vaikka paikka oli viehättävä ja omituinen, huokui siitä eräänlainen synkkyys. Tunnit kuluivat kuin päivät. Pitkät lukuisin ikkunoin varustetut huoneet olivat tulvillaan päivänvaloa, mutta tämä päivänvalo oli kuin kuollutta. Ja kaikkien muiden tilapäisten äänien, kuten puheen, kilisevän lasin tai palvelijoiden askelten yli kuului talon kaikilta puolilta joen surumielinen kohina.
"Olemme poikenneet väärälle suunnalle ja tulleet väärään paikkaan", sanoi isä Brown katsahtaen ikkunasta harmaan vihreään kaislikkoon ja hopeanhohtoiselle joelle. "Mutta mitä se tekee? Joskus on hyvä olla oikeana henkilönä väärällä paikalla."
Isä Brown oli yleensä vaitelias mutta kuitenkin erittäin puoleensavetävä pieni pappi, ja näiden harvojen vaikkakin loppumattoman pitkien tuntien kuluessa hän tunkeutui syvemmälle Reed Housen salaisuuksiin kuin hänen salapoliisiystävänsä. Hänellä oli tuo herttaisen vaikenemisen lahja, joka on omiansa herättämään kertomishalua, ja oikeastaan mitään sanomatta hän sai uusilta tuttaviltaan tietää enemmän kuin he muuten olisivat kertoneet. Hovimestari oli luonteeltaan aika umpimielinen. Hän osoittautui kuitenkin olevansa jörö, melkein eläimellisen uskollinen herraansa kohtaan, jota hänen sanojensa mukaan oli kohdeltu hyvin pahoin. Eniten häntä vastaan tuntui rikkoneen hänen ystävänsä veli, jonka pelkkä nimi venytti tuon vanhan miehen painuneet posket ja sai hänet nyrpistämään koukkunenäänsä. Kapteeni Stephen oli selvästi oikea konna, joka oli kiristänyt veljeltänsä suuria rahasummia ja pahoittanut hänet pakenemaan suuren maailman elämästä tähän hiljaiseen ja vaatimattomaan soppeen tälle pienelle saarelle. Enempää Paul ei halunnut sanoa, ja Paul oli ilmeisesti puolueellinen.
Italialainen taloudenhoitajatar oli hieman puheliaampi, Brownin mielestä senvuoksi, että hän oli tyytymättömämpi. Hänen äänensä oli jotensakin terävä hänen puhuessaan isännästään, vaikka hän tuntuikin tuntevan eräänlaista kunnioitusta häntä kohtaan. Flambeau ja hänen ystävänsä seisoivat peilihuoneessa ja katselivat molempien veljesten punaliitukuvia, kun taloudenhoitajatar tuli nopeasti sisälle jollekin asialle. Tällä loistavalla lasihuoneella oli se omituisuus, että neljä tai viisi peiliä heti heijasti sisääntulijan kuvan, ja ympäri kääntymättä isä Brown keskeytti lauseensa, joka oli jokin kriitillinen perhettä koskeva huomautus. Mutta Flambeau, joka nenineen päivineen oli taulussa kiinni, sanoi lujalla äänellä: "Nämä ovat luullakseni Saradinen veljekset. Molemmat näyttävät jotensakin viattomilta. Olisi vaikea sanoa kumpi on hyvä ja kumpi kelvoton." Kun hän samassa huomasi huoneeseen tulleen naisen, hän käänsi keskustelun toisaanne ja meni sitten muutaman minuutin kuluttua puutarhaan. Mutta isä Brown jatkoi kiintein ilmein kuvien tarkastelua, ja rouva Anthony tarkasteli yhtä huomaavaisena isä Brownia.
Hänellä oli suuret surulliset ruskeat silmät ja hänen oliivinväriset kasvonsa hehkuivat kummallista tuskaisaa ihmettelyä, ikäänkuin hän olisi ollut epävarma vieraan olemuksesta — ja tarkoituksesta. Lieneekö pienen papin puku ja uskonto hänessä herättänyt etelämaalaisia muistoja ripistä tai luuliko hän tämän tietävän enemmän kuin tiesi, hän sanoi joka tapauksessa matalalla äänellä, ikäänkuin olisi puhunut uskotulle: "Ystävänne on tavallaan aivan oikeassa. Hän sanoo olevan vaikeata ratkaista, kumpi on hyvä, kumpi kelvoton veli. Kyllä tosiaan olisikin hyvin vaikeata osoittaa näistä tuo hyvä."
"En ymmärrä teitä", sanoi isä Brown ja aikoi mennä tiehensä.
Nainen meni häntä askeleen lähemmäksi synkin ilmein ja kumarassa asennossa, sarvensa laskeneen sonnin tavoin.
"Ei kumpainenkaan ole hyvä", sähisi hän. "Kapteeni teki kyllä pahasti ottaessaan kaikki rahat, mutta minun mielestäni ruhtinas ei osoittanut suurtakaan hyvyyttä luopuessaan niistä. Kapteeni ei ole ainoa, josta voidaan sanoa jotakin pahaa."
Papille valkeni jotain hänen seisoessaan kasvot pois käännettyinä, ja hänen huulensa muodostivat vaieten sanan "kiristystä". Mutta samassa nainen käänsi äkkiä kalvenneet kasvonsa ja oli vähällä kaatua. Ovi oli avautunut äänettömästi, ja kalpea Paul seisoi haamun tavoin oviaukossa. Seinäpeilien vuoksi näytti siltä kuin huoneeseen olisi astunut samalla kertaa viisi Paulia viidestä eri ovesta.
"Hänen korkeutensa on juuri saapunut", sanoi hän.