Tämä pieni katolinen pappi ei näyttänyt erikoisen huomiotaherättävältä. Hänen ruskea tukkansa oli lyhyeksi leikattu, ja pyöreät kasvot eivät olleet erikoisen ilmeikkäät. Mutta vaikka hän olisi ollut oikea Apollo, ei kukaan tällä hetkellä olisi luonut häneen silmäystäkään. Kaikki kääntyivät ja tähyilivät tielle, joka alhaalla mutkitteli tasangon halki. Siellä tuli tosiaan Simeon-seppä harppaillen pitkin askelin ja mahtava moukari olalla. Hän oli roteva jättiläiskokoinen mies, silmät syvät, tummat ja synkät ja leukaparta musta. Hän asteli ja jutteli rauhallisesti parin hänen takanaan tulevan miehen kanssa, ja vaikkei hän koskaan ollut erikoisen iloinen, näytti hän kuitenkin täysin huolettomalta.
"Hyvä Jumala!" huudahti jumalankieltäjä-seppä. "Ja tuolla moukarilla hän teki sen."
"Ei", sanoi poliisitarkastaja, näköjään ymmärtäväinen mies harmaanruskeine viiksineen, joka nyt ensi kertaa puuttui keskusteluun. "Vasara, jolla hän teki sen, on tuolla kirkkomuurin vieressä. Olemme antaneet sen samoin kuin kuolleen ruumiinkin olla koskemattomina paikoillaan."
Kaikki kääntyivät katsomaan sinne, ja pieni pappi meni aivan vasaran viereen ja katseli sitä vaieten. Se oli pieni, kevyt vasara, eikä olisi millään tavalla pistänyt silmään toisten joukosta, mutta nyt oli sen rautaisessa päässä verta ja vaaleita hiuksia.
Hetken vaiti oltuaan alkoi pikku pappi puhua nostamatta katsettaan, ja hänen matalassa äänessään oli uusi sävy. "Mr Gibbs oli oikeassa sanoessaan, ettei tässä ole mitään salaisuutta", sanoi hän. "On vain kummallista, miksi niin suuri mies valitsi moisen iskun antamiseen noin pienen vasaran."
"Se ei liikuta meitä", huusi Gibbs innokkaasti. "Mitä teemme Simeon
Barnesille?"
"Antakaa hänen olla rauhassa", sanoi pappi tyynesti. "Hän tulee tänne omasta tahdostaan. Tunnen molemmat nuo miehet, jotka ovat hänen seurassaan. He ovat kunniallisia miehiä Greenfordista ja ovat tulleet tänne presbyteriläisen kappelin rakennustöihin."
Hän ei ollut vielä puhunut loppuun, kun pitkä seppä tuli esiin kirkon kulmasta ja marssi omalle pihalleen. Täällä hän pysähtyi ja vasara putosi hänen kädestään. Poliisitarkastaja, joka koko ajan oli käyttäytynyt mitä kohteliaimmin, meni heti hänen luokseen.
"En kysy teiltä, mr Barnes", sanoi hän, "tiedättekö mitään siitä, mitä täällä on tapahtunut. Teidän ei ole pakko sanoa sitä. Toivon, ettette tiedä mitään, ja että voitte todistaa sen. Mutta muodollisista syistä minun täytyy kuninkaan nimessä vangita teidät eversti Norman Bohunin murhan johdosta."
"Teidän ei tarvitse tunnustaa mitään", sanoi suutari toimekkaan tärkeänä. "Niiden täytyy todistaa kaikki. Ei ole vielä edes todistettu, että mies, joka tuolla makaa pää murskattuna, on eversti Bohun."