"Näin hänet hengissä kello kuusi tänä aamuna", sopersi Wilfred Bohun.
"Jumala on hyvä", sanoi seppä. "Herra poliisitarkastaja, minulla ei ole mitään vangitsemista vastaan. Teidän pitäisi kuitenkin varoa vangitsemasta minua. Poistun mielelläni oikeussalista tahrattomin mainein. Eiköhän teidän omasta puolestanne olisi ikävää poistua sieltä vähentynein ylennyksen toivein."
Varmakäytöksinen poliisitarkastaja katseli ensi kerran seppää eloisin silmin, ja niin tekivät kaikki muutkin paitsi vieras pappi. Tämä tarkasteli yhä tuota pikku vasaraa.
"Tuolla ulkona on kaksi miestä", jatkoi seppä seivästi ja painokkaasti, "kunniallisia Greenfordin käsityöläisiä, jotka te kaikki hyvin tunnette. He ottavat valalleen, että he keskiyöstä aamunkoittoon ja vielä kauan sen jälkeenkin näkivät minut lähetystalon salissa, missä hartauskokousta vietettiin koko yö, sillä me pelastimme monta sielua. Greenfordissa on vähintään 20 henkeä, jotka voivat todistaa samaa. Jos olisin pakana, herra tarkastaja, antaisin teidän rientää lankeemustanne kohden. Mutta koska olen kristitty, katson täytyväni antaa teille tilaisuuden pelastua, ja kysyn teiltä sentähden, haluatteko vakuuttautua minun poissaolostani nyt heti vai oikeussalissa?"
Poliisitarkastaja raapi korvallistaan ja sanoi: "Tietysti minä olisin iloinen, jos selvitys voisi tapahtua nyt heti."
Seppä poistui pihasta samanlaisin pitkin, huolettomin askelin, kuin hän oli sinne tullutkin, ja palasi molempine ystävineen, jotka puolestaan olivat hyviä tuttuja melkein kaikille läsnäolijoille. Molemmat sanoivat muutamia sanoja, joita ei käynyt epäileminen. Kun he olivat puhuneet, oli Simeonin syyttömyys yhtä horjuttamaton kuin suuri kirkko heidän yläpuolellaan.
Ja sitten seurasi sellainen äänettömyys, joka on painostavampi ja sietämättömämpi kuin mikään puhuminen. Lopettaakseen sen sanoi pastori vihdoin katoliselle papille:
"Tuo vasara näyttää suuresti kiinnittävän mieltänne, isä Brown."
"Niinpä niin", vastasi isä Brown. "Miksi käytettiin noin pientä vasaraa?"
Tohtori kääntyi pikaisesti.