"Luulen, että on varsin vaarallista oleskella näin korkeilla paikoilla, vaikkapa vain rukoillakseen", sanoi isä Brown. "Korkeudet luotiin sitä varten, että ihminen katsoisi sinne ylös eikä sieltä alas."
"Tarkoitatteko, että täältä voisi pudota?" kysyi Wilfred.
"Tarkoitan että sielu voisi pudota, vaikkei ruumis putoaisi", vastasi toinen pappi.
"En oikein ymmärrä teitä", huomautti Bohun.
"Katsokaapa esimerkiksi tuota seppää tuolla", jatkoi isä Brown tyynesti. "Kunnon mies, mutta ei kristitty — kova, käskevä, leppymätön. Hänen skotlantilaisen uskontonsa perustivat miehet, jotka rukoilivat kummuilla ja korkeilla kallioilla ja oppivat enemmän katsomaan alas maailmaan kuin ylös taivaaseen. Nöyryys on jättiläisten äiti. Laaksosta näkee suuria esineitä — huipuilta vain pieniä."
"Mutta — eihän hän tehnyt sitä", sopersi Bohun.
"Ei", sanoi toinen omituisesti korostaen, "me tiedämme, ettei hän tehnyt sitä."
* * * * *
Hetkisen kuluttua hän jatkoi katsellen harmaine silmineen tyynesti tasankoa. "Tunsin miehen", sanoi hän, "joka aluksi harjoitti muiden tavoin hartauttansa alttarilla, mutta mieltyi sitten rukoilemaan korkeilla ja yksinäisillä paikoilla, kellotornin nurkissa ja ulokkeilla. Ja kerran, kun hän seisoi pyörryttävän korkealla paikalla, mistä koko maailma hänen allaan näytti pyörivän kuin hyrrä, alkoi hänen aivoissaankin pyöriä, ja hän kuvitteli olevansa Jumala. Seuraus siitä oli, että hän, vaikka hän oli hyvä mies, teki rikoksen."
Wilfred oli kääntänyt pois kasvonsa, mutta hänen laihat kätensä kävivät sinertäviksi, kun hän tarttui kiinni rintanojaan.