"Hän uskoi, että hänelle oli annettu valta tuomita maailmaa ja lyödä syntinen maahan. Hän ei olisi koskaan tullut moisia ajatelleeksi, jos hän olisi polvistunut lattialle muiden tavoin. Mutta hän näki kaikkien ihmisten hyörivän tuolla alhaalla kuin hyönteisten. Erikoisesti erotti hän yhden, aivan alapuolellaan, vihreän hatun vuoksi selvästi silmään pistävänä — myrkyllisen hyönteisen."
Varikset lentelivät vaakkuen tornin ympärillä, mutta muuten oli kaikki hiljaista, kunnes isä Brown jatkoi:
"Kiusausta lisäsi sekin, että hänellä oli käytettävänään eräs luonnon mahtavimpia voimia, tarkoitan painolakia, tuota hurjaa, valtavaa vetovoimaa, joka saa maailman kaikki olennot irti laskettuina syöksymään sydämeensä. Näette tuolla poliisitarkastajan, joka kävelee edestakaisin pajan pihalla. Jos minä nyt heittäisin pienen kiven tämän rintanojan yli, vaikuttaisi se häneen osuessaan kuin luoti. Jos pudottaisin vasaran — hyvin pienenkin vasaran —"
Wilfred Bohun nosti toisen jalkansa rintanojan yli, mutta isä Brown tarttui häntä heti kauluksesta.
"Ei siitä ovesta", sanoi hän lempeästi. "Se ovi vie helvettiin!"
Bohun horjui takaperin seinää vasten ja tuijotti häneen pelästynein silmin.
"Miten tiedätte kaiken tuon?" huusi hän. "Oletteko paholainen?"
"Olen ihminen", vastasi isä Brown totisesti, "ja sentähden tunnen kaikki kiusaukset. Kuulkaa nyt, mitä minä sanon", jatkoi hän hetkisen vaiettuaan. "Tiedän mitä teitte — ainakin arvaan siitä enimmän osan. Kun jätitte veljenne, valtasi teidät sangen oikeutettu suuttumus, niin, se meni niin pitkälle, että te tempasitte käteenne vasaran aikoen lyödä sillä hänet kuoliaaksi. Te peräydyitte kuitenkin, pistitte vasaran takkinne alle ja riensitte kirkkoon. Te rukoilitte kiihkeästi monissa paikoin, enkeli-ikkunan ääressä, sen yläpuolella olevalla ulokkeella ja korkealla parvekkeella, josta te saatoitte nähdä everstin vihreän hatun, joka muistutti ryömivän sittiäisen selkää. Ja silloin puhkesi jotakin teidän sielussanne, ja te annoitte Jumalan tuomion langeta."
Wilfred vei heikon kätensä otsalleen ja sanoi matalalla äänellä: "Mistä tiesitte, että hänen hattunsa näytti vihreältä sittiäiseltä?"
"Oh, selvä järki sen minulle sanoi", vastasi toinen hieman hymyillen. "Mutta kuulkaa vielä! Sanon teille, että tiedän tämän kaiken, mutta ettei kukaan muu saa sitä tietää. Seuraava askel on teidän; minä en ryhdy mihinkään; suljen tämän ripin sinetillä. Jos kysytte miksi, niin on siihen monta syytä, mutta vain yksi teitä koskeva. Jätän asian teille, koska ette ole vielä pitkällä pahuudessa. Te ette koettanut saattaa seppää epäilyksen alaiseksi, vaikka se olisi ollut helppoa, ettekä hänen vaimoaankaan. Te koetitte saada hullun syylliseksi tekoon, koska tiesitte, että hän oli syyntakeeton. Tämä oli niitä valonpilkkeitä, joita minun on murhantekijöissä varteenotettava. Ja menkäämme nyt alas kylään. Sitten menette tiehenne vapaana kuin tuuli. En aio sanoa enää mitään."