Huoneessa vaiettiin kauan. Sitten Apollon profeetta nousi hyvin rauhallisesti, ja oli todellakin kuin aurinko olisi noussut. Hän täytti huoneen valollaan ja elämällään siinä määrin, että tuntui kuin hän yhtä hyvin olisi voinut valaista koko Salisburyn tasangon. Hänen viittaan verhottu vartalonsa tuntui pukevan koko huoneen klassillisilla verhoilla, hänen eepilliset liikkeensä tuntuivat avartavan sen niin, että avautui suurenmoisia näköaloja, ja toisen papin pieni musta olemus tuntui ikäänkuin virheelliseltä, joltakin, joka ei ollut paikallaan täällä; se oli pyöreä musta pilkku Hellaan loistossa.
"Niin tapaamme siis lopulta, Kaifas", sanoi profeetta. "Sinun kirkkosi ja minun ovat ainoat todelliset maan päällä. Minä kumarran aurinkoa ja sinä auringonpimennystä. Sinä olet kuolevan jumalan pappi, minä elävän. Se epäilyksen ja panettelun työ, jota nyt harjoitat, on takkisi ja oppisi arvoinen. Sinun kirkkosi ei ole mikään muu kuin musta poliisi. Te olette vain urkkijoita ja salapoliiseja, jotka koetatte pakottaa ihmisiä tunnustamaan rikoksia, milloin petoksella, milloin kiduttamalla. Teidän tehtävänne on todistaa ihmiset syyllisiksi rikoksiin, minun näyttää toteen heidän viattomuutensa. Te tahtoisitte tavata heidät synnistä, minä vakuutan heille viattomuutta.
"Sinä luet pahuuden kirjoista vielä sanan, ennenkuin minä ainiaaksi puhallan pois sinun perusteettomat painajaisunesi. Et vähääkään aavista, miten vähän minä välitän siitä, voitko tuomita minut vai et. Ne asiat, joita sinä nimität häpeäksi ja kunniattomaksi kuolemanrangaistukseksi, eivät peloita minua enempää kuin ihmissyöjä lasten kuvakirjassa peloittaa täysikasvuista miestä. Sanoit pitäneesi minulle puolustuspuheen. Välitän niin vähän tämän elämän sumumaasta, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että esiinnyt syyttäjänäni. Tässä asiassa on vain eräs seikka, joka voidaan asettaa minua vastaan, ja sen sanon sinulle itse. Nainen, joka nyt kuoli, oli minun rakastettuni ja morsiameni — ei sillä tavoin kuin mitä teidän pienet kappelinne laillisena pitävät, vaan paljon korkeamman ja ankaramman lain mukaan kuin te voitte käsittää. Hän ja minä poljimme toista maailmaa kuin te, me kuljimme kristallipalatseissa teidän rämpiessänne tunneleita ja tiilikäytäviä pitkin. Tiedän kyllä, että teoloogisilla niin hyvin kuin muillakin poliiseilla on se käsitys, että missä rakkaus kerran on vallinnut, siinä täytyy vihan seurata. Siinä siis ensimmäinen kohta, johon voit syytteesi tukea. Toinen kohta on voimakkaampi, mutta suon senkin sinulle. Ei ole ainoastaan totta, että Pauline rakasti minua. Tänä aamuna, juuri ennenkuin hän kuoli, hän kirjoitti tuon pöydän ääressä testamenttinsa, missä hän lahjoitti minulle ja minun uudelle kirkolleni puoli miljoonaa. No — missä on käsirautasi? Luuletko, että välitän siitä, mitä minulle teet? Pakkotyö on oleva minulle vain hänen tulonsa odottamista tien varrella olevalla asemalla. Hirsipuu on oleva minulle vain nopea pääsykeino hänen luoksensa."
Hän puhui hyvän puhujan mieleenkäyvällä vaikuttavuudella, ja Flambeau ja Joan Stacey tuijottivat häneen ihmeissään ja ihaillen. Isä Brownin kasvot eivät ilmaisseet mitään muuta kuin murhetta. Hän katsoi alas huolestunut ryppy otsallaan. Auringon profeetta nojautui huolettomasti uuninreunukseen ja jatkoi:
"Harvoin sanoin olen nyt esittänyt teille kaiken, mitä voidaan sanoa minua vastaan. Vielä harvemmin sanoin olen kumoava sen niin, ettei jää epäilyksen jälkeäkään. Kysymykseen, miten olen tehnyt tämän murhan, vastataan yhdellä ainoalla lauseella: minä en ole voinut tehdä tätä rikosta. Pauline Stacey syöksyi tästä kerroksesta alas, kun kello oli viisi minuuttia yli kahdentoista. Sata henkeä voi todistaa ja vannoa, että seisoin omien huoneitteni parvekkeella kahta kerrosta korkeammalla ensimäisestä kahdentoista lyönnistä viisitoista minuuttia yli kahdentoista — mikä on julkisen rukoukseni tavallinen aika. Kirjanpitäjäni — kunniallinen nuorukainen Claphamista, nuorukainen, joka ei laisinkaan ole sukua kanssani — voi vannoa, että hän koko aamupäivän istui ulommaisessa huoneessani ja ettei ketään kulkenut sen läpi. Hän voi vannoa, että minä itse tulin kotiin täsmälleen kymmenen minuuttia vailla kaksitoista, viisitoista minuuttia aikaisemmin, ennenkuin kuului mitään kuiskauksia onnettomuudesta, ja etten minä koko aikana ole poistunut konttorista tai parvekkeelta. Täydellisempää muuallaoloa ei kukaan ole esittänyt. Voisin asettaa puolet Westminsteriä todistajiksi. Sopii panna pois käsiraudat. Asia on ollut esillä ja on nyt lopussa.
"Ja jotta lopuksi jokaisen idioottimaisen epäilyksen rahtukin häviäisi ilmasta, kerron teille kaikki, mitä haluatte tietää. Luulen tietäväni miten onnetonta ystävätärtäni kuolema kohtasi. Jos tahdotte, voittehan syyttää minua tahi ainakin minun oppiani ja minun filosofiaani, mutta ette voi panna minua senvuoksi vankeuteen. Kaikki korkeampien totuuksien tutkijat tietävät historialliseksi tosiasiaksi sen, että eräät salaisuuksien tietäjät ja illuminaatit ovat saaneet taidon leijailla ilmassa. Tämä taito muodostaa ainoastaan osan aineen voitosta, mikä on meidän salaisen oppimme päämäärä. Pauline raukka seurasi päähänpistoaan ja oli hyvin kunnianhimoinen. Luulen suoraan sanoen hänen omasta mielestään olleen syvemmin perehtyneen salaisuuksiin kuin hän itse asiassa oli, ja monasti, kun yhdessä kuljimme hissillä alas, hän sanoi minulle, että jos omaisi kylliksi vahvan tahdon, voisi itse heittäytyä alas vahingoittumattomana leijaillen kuin höyhen. Luulen todella, että hän on kokeillut ihmettä jonkinlaisessa jalossa ajatushurmiossa. Tahto tahi usko lienee pettänyt ratkaisevalla hetkellä ja aineen alempi laki kosti kauhealla tavalla. Kas siinä, hyvät herrat, koko surullinen tarina — teidän ajatustapanne mukaan hyvin uhkarohkea ja syntinen, mutta varmasti ei rikollinen eikä millään tavoin minun syyni. Poliisien pikakirjoituspöytäkirjoissa lienee parasta nimittää sitä itsemurhaksi. Minä olen aina nimittävä sitä sankarillisuudesta johtuneeksi epäonnistuneeksi tieteelliseksi kokeeksi, jonka tarkoituksena on ollut tulla taivasta lähemmäksi."
Flambeau näki ensi kerran isä Brownin voitettuna. Hän istui yhä huolestunein ilmein katsellen lattiaan ikäänkuin olisi hävennyt. Oli mahdotonta välttää sitä tunnetta, minkä profeetan nöyryyttävät sanat aiheuttivat, nimittäin että tässä nähtiin ärtyisä, kutsumuksensa perusteella epäluuloinen pappi, jonka oli voittanut ylpeämpi ja puhtaampi, vapaamielinen ja olemukseltaan terve henki. Lopuksi hän sanoi räpyttäen silmiään ikäänkuin niihin olisi koskenut: "Jos asianlaita on siten, herra, tarvitsee teidän vain ottaa tuo testamentti, josta kerroitte, ja mennä. Ihmettelen juuri, mihin tuo naisraukka on sen pannut."
"Se on hänen kirjoituspöydällään tuolla oven vieressä", sanoi Katon viattomalla varmuudella, joka tuntui kokonaan puhdistaneen hänet. "Hän sanoi minulle aivan varmaan kirjoittavansa sen tänä aamuna, ja näin hänen istuvan ja kirjoittavan, kun olin menossa huoneisiini hississä hänen konttorinsa ohitse."
"Oliko ovi siis auki?" kysyi pappi katse suunnattuna erääseen maton kulmaan.
"Oli", vastasi Katon rauhallisesti.