"Olette oikeassa", sanoi hän. "Ennenkuin yritämme tutkia, kuinka hänet on murhattu, täytyy meidän ottaa selvä siitä, kuinka hän on tullut tänne. Kuulkaapa nyt, hyvät herrat. Siinä määrin kuin se voi tapahtua loukkaamatta asemaani ja velvollisuuttani, olemme kai yksimielisiä siitä, ettei eräitä huomattavia nimiä mainittaisi tämän asian yhteydessä. Meillä on täällä keskuudessamme naisia, hyvät herrat, ja myöskin ulkomainen lähettiläs. Jos asiaa on pidettävä rikoksena, täytyy sitä myös tutkia kuin rikosta. Ennenkuin se on tapahtunut, toimin minä oman pääni mukaan. Olen poliisipäällikkö; olen niin julkinen henkilö että mielelläni maksaisin vaikka mitä saadessani hetkenkin olla vain yksityinen. Jumalan avulla tahdon vapauttaa jokaisen vieraani vastuusta, ennenkuin kutsun väkeni hakemaan oikeaa rikollista. Luvatkaa kunniasanallanne, hyvät herrat, ettei kukaan teistä poistu tästä talosta ennenkuin huomenna keskipäivällä. Makuuhuoneita riittää kaikille. Tehän tiedätte, Simon, missä kamaripalvelijani on. Sanokaa hänelle, että hän jättää jonkun muun palvelijoista vartioimaan, ja että hän heti tulee luokseni. Te, lordi Galloway, osaatte parhaiten selittää naisille tapahtuman ja estää heitä kauhistumasta. Heidänkin täytyy jäädä tänne. Isä Brown ja minä jäämme ruumiin luo."
Kun Valentin esiintyi päällikkönä, toteltiin hänen sanojaan kuin torven merkkejä. Tohtori Simon meni asehalliin ja haki Ivanin, julkisen poliisin yksityisen seuralaisen. Galloway meni salonkiin ja kertoi kauhean tapauksen hyvin tahdikkaasti, niin että kun seurue taas kokoontui siellä, olivat naiset jo jokseenkin tointuneet säikähdyksestään. Sillä aikaa seisoivat hyvä pappi ja hyvä ateisti liikkumattomina kuun valossa kuolleen pää- ja jalkapuolessa aivankuin omien kuolemaa koskevien teoriojensa vertauskuvalliset patsaat.
Ivan, uskottu palvelija, arpineen ja viiksineen, tuli ulos talosta kuin tykistä ammuttuna ja juoksi ruohokentän yli herra Valentinia kohti, niinkuin koira isäntänsä luo. Hänen tuhkanharmaat kasvonsa olivat muuttuneet aivan eläviksi tämän kodin piirissä tapahtuneen salapoliisijutun vuoksi ja hän pyysi isännältään melkein loukkaavalla innolla lupaa saada tutkia jäännöksiä.
"Niin, katselkaa niitä, jos tahdotte, Ivan", sanoi Valentin. "Mutta älkää viipykö kauan. Meidän täytyy mennä sisään ja ottaa selvä asiasta."
Ivan nosti päätään, mutta antoi sen taas painua.
"Se ei voi olla mahdollista", läähätti hän. "Ei, sitä se luonnollisesti ei ole. Tunnetteko tämän miehen, sir?"
"En", vastasi Valentin välinpitämättömästi. "Nyt on parasta mennä sisään."
He auttoivat toisiaan kantamaan ruumiin sohvalle Valentinin työhuoneeseen ja sitten menivät he kaikki salonkiin.
Salapoliisi istuutui varovasti, melkein epäröiden erään pöydän ääreen, mutta hänen katseensa oli teräksinen, niinkuin tuomarin oikeussalissa. Hän teki nopeasti joitakin muistiinpanoja paperille, joka oli hänen edessään ja sanoi sitten aivan lyhyesti:
"Ovatko kaikki läsnä?"