Isä Brown heitti paperit pois, ja koska hän tiesi, että konttorin ovi oli lukittu, meni hän suoraan vaatekomeroon toisella puolen. Vahtimestari oli juuri poistunut, kaiketi siksi, että ainoat vieraat istuivat pöydässä ja hänen toimensa oli siis turha. Sittenkun isä Brown oli kompuroinut päällystakkien välitse, huomasi hän, että jonkinlainen puoliovi tai pöytä yhdisti melkein pimeän vaatekomeron voimakkaasti valaistuun käytävään. Tuollaisen korokkeen yli olemme kai jokainen ojentaneet sateenvarjomme ja ottaneet vastamerkin. Kaaressa pöydän yläpuolella paloi liekki, heikosti valaisten isä Brownin, jonka mustat ääriviivat piirtyivät hänen takanaan laskevan auringon harmaankeltaisessa valossa kiiltävää ikkunaa vasten. Mutta sama liekki valoi melkein näyttämöllisen valonsa mieheen, joka seisoi käytävässä vaatekomeron ulkopuolella.
Hän oli elegantin näköinen hyvin yksinkertaisessa seurustelupuvussaan. Vaikka hän olikin pitkäkasvuinen, ei hän kuitenkaan näyttänyt vaativan paljon tilaa. Tuntui siltä, että hän olisi voinut häipyä pois kuin varjo siinäkin, missä moni lyhytkasvuisempi olisi täyttänyt paikkansa tai ollut tiellä. Hänen nyt lampun valaisemat kasvonsa olivat tummat ja eloisat, ja kaikesta näkyi, että hän oli ulkomaalainen. Hänellä oli kaunis vartalo ja hänen käytöstapansa oli hyväntahtoista ja itsetietoista. Joku arvostelija olisi ehkä huomauttanut, ettei musta takki oikein vastannut hänen vartaloaan ja käytöstapaansa, vieläpä, että se siellä täällä muodosti poimuja, eikä istunut oikein hyvin. Heti nähdessään Brownin tummat ääriviivat auringonlaskua vasten heitti hän pöydälle numerolla varustetun pahvilapun ja lausui ystävällisen käskevällä äänellä:
"Olkaa hyvä ja antakaa hattuni ja palttooni; minun täytyy heti lähteä täältä."
Sanaakaan sanomatta otti isä Brown lapun ja meni tottelevaisesti hakemaan päällystakkia. Hän ei toimittanut palvelijan tehtäviä ensimäistä kertaa. Hän tuli takaisin löydettyään takin ja heitti sen pöydälle. Vieras, joka sillä aikaa oli haeskellut taskuistaan, sanoi hymyillen:
"Minulla ei ole hopeaa mukanani. Pitäkää tuo." Hän heitti pöydälle puoli puntaa ja tarttui takkiinsa.
Isä Brownin olemus näytti yhä mustalta ja liikkumattomalta, mutta tällä hetkellä meni kai hänen päänsä pyörälle. Omituista kyllä, oli hänellä päästään enimmän hyötyä silloin, kun se meni pyörälle. Silloin kertoi hän kaksi kahdella ja sai tuloksi neljä miljoonaa. Katolinen kirkko, joka ankarasti puolustaa tervettä järkeä, ei aina hyväksynyt tällaista laskutapaa. Joskus ei hän itsekään sitä hyväksynyt. Mutta se oli todellista haltioitumista, joka oli tärkeä ratkaisevina hetkinä, silloin, kun se, jonka pää menee pyörälle, suoriutuu leikistä pää tallella.
"Minä luulen, sir", sanoi hän kohteliaasti, "että teillä kyllä on hopeaa taskussanne."
Pitkä herra tuijotti häneen:
"Mitä hiiden syytä teillä on valittaa, annanko teille hopeaa vai kultaa?" huudahti hän.
"Hopealla saattaa joskus olla suurempi arvo kuin kullalla", sanoi pappi lempeästi. "Etenkin jos sitä on suuri määrä."