"Ja joka on siinä, että käännetään taskut nurin", sano isä Brown ja teki sen heti, jolloin seitsemän shillinkiä ja kuusi penniä, paluupiletti, pieni, hopeinen ristiinnaulitun kuva, pieni rukouskirja ja suklaapalanen tulivat näkyviin.
Eversti katseli häntä kauan ja sanoi:
"Tiedättekö mitä? Minä tahtoisin mieluummin nähdä mitä teidän päässänne on kuin mitä teidän taskunne sisältävät. Minun tyttäreni kuuluu teidän joukkoonne, tiedänhän sen, ja viimeaikoina…" Hän keskeytti.
"Vai niin", sanoi vanha Fischer. "Viime aikoina on hän avannut isänsä talon ovet tuolle sosialisti-hirtehiselle, joka aivan avoimesti sanoo voivansa varastaa rikkaalta mieheltä mitä hyvänsä. Sellainen on asianlaita. Tässä on tuo rikas mies, — joka ei ole rikastunut tulemalla tänne."
"Jos haluatte nähdä, mitä minun päässäni on, niin ottakaa se ja katsokaa", sanoi isä Brown hiukan väsyneellä äänellä. "Voitte sanoa jälkeenpäin, minkä arvoinen se voi olla. Se minkä minä itse ensimäiseksi löydän tästä ajatuskotelosta on, että miehet, jotka puhuvat sosialismista, eivät varasta timantteja. On uskottavampaa, että varkaat varjelevat itseään siltä ajatussuunnalta."
Toiset olivat melkein valmiit myöntämään, että hän oli oikeassa, ja pappi jatkoi:
"Katsokaas, me tunnemme näitä ihmisiä jossain määrin. Tuon sosialistin olisi yhtä vaikea varastaa timantti kuin Egyptin pyramiidit. Meidän täytyy heti ottaa tarkempi selko ainoasta henkilöstä, jota emme tunne; tarkoitan tuota Floriania, joka näytteli poliisia. Ihmettelenpä missä hän nyt on."
Pantalone nousi nopeasti ja meni ulos huoneesta. Syntyi hiljaisuus, jonka aikana miljoonamies tuijotti pappiin ja pappi rukouskirjaansa. Kun Pantalone tuli takaisin, sanoi hän jyrkästi korostaen ja hyvin vakavasti:
"Poliisi makaa yhä näyttämöllä. Esirippu on kuudesti noussut, mutta hän makaa yhä siellä."
Isä Brown pudotti rukouskirjansa ja tuijotti sen näköisenä, kuin ei olisi ymmärtänyt mitään. Mutta harmaissa silmissä alkoi hiljalleen valeta ja hän esitti jokseenkin merkillisen kysymyksen: