Ja sitten kulki hän reippaasti eteenpäin luotuaan viime katseen piiritettyyn torniin.
"Olen ainakin ympäröinyt tuon talon renkaalla", ajatteli hän. "Eiväthän kaikki nuo neljä saata olla Welkinin rikostovereita?…"
Lucknow Mansions oli niin sanoaksemme alemmalla kumpareella sillä täyteen rakennetulla kukkulalla, jonka huipulla Himalaya Mansions oli. Mr Flambeaun puolivirallinen asunto oli ensikerroksessa ja muodosti kaikin puolin amerikkalaisen koneiston ja hotellin tapaisen ylellisyyden silmiinpistävän vastakohdan, kun sinne siirryttiin "Hiljaisen palvelusväen" talosta. Flambeau, joka oli Anguksen ystävä, otti hänet vastaan pienessä rococokammiossa konttorin takana, jossa oli suuri paljous miekkoja, hakapyssyjä, itämaisia harvinaisuuksia, italialaisia viinipulloja, kummallisia patoja, paksuturkkinen persialainen kissa ja pieni, tomuttunut katolinen pappi, joka ei oikein tuntunut sopeutuvan ympäristöön.
"Tämä herra on minun ystäväni isä Brown", sanoi Flambeau. "Olen useasti toivonut, että te tapaisitte toisenne. Kaunis ilma tänään. Ehkä liian kylmä minunlaiselleni etelämaalaiselle."
"Se tulee kyllä pysymään kauniina", sanoi Angus ja istuutui violettiviiruiselle itämaiselle ottomaanille.
"Ei", sanoi pappi tyynesti. "On jo alkanut pyryttää."
Ja hänen puhuessaan alkoivatkin ensimäiset lumihiutaleet kastanjakauppiaan ennustuksen mukaan pudota tummenevalle lasiruudulle.
"Asiaan", sanoi Angus yskäisten. "Olen valitettavasti tullut tänne erään seikan vuoksi, jolla sitäpaitsi on sangen roskainen luonne. Asianlaita on nimittäin sellainen, Flambeau, että kiven heiton päässä talostanne on eräs, joka ehdottomasti tarvitsee apuanne; häntä seuraa ja uhkaa lakkaamatta näkymätön vihollinen, jota ei kukaan koskaan ole nähnyt."
Sillä aikaa kun Angus kertoi kaiken Smythestä ja Welkinistä aloittaen Lauran tarinalla ja jatkaen omallaan, kuvasi yliluonnollisen naurun kahden aution kadun kulmassa ja teki selkoa omituisista sanoista, jotka selvästi olivat lausutut tyhjässä huoneessa, alkoi tapaus yhä enemmän kiinnittää Flambeaun mieltä, mutta pikku pappi istui paikoillaan yhtä välinpitämättömänä, kuin olisi hän ollut eloton kappale. Kun Agnus oli kertomuksessaan päässyt tuherrettuun ikkunaan kiinnitettyyn liimapaperiin, nousi Flambeau ylös ja täytti koko huoneen leveillä hartioillaan.
"Jos teillä ei ole mitään sitä vastaan", sanoi hän, "niin pidän minä parempana, että kerrotte minulle lopun tarinastanne lyhyimmällä tiellä tuon miesparan asuntoon. Arvelen, ettemme saa menettää hetkeäkään."