"Teen sen mitä suurimmalla mielihyvällä", vastasi Angus. "Vainottu on tosin hyvässä turvassa, sillä olen pannut neljä miestä vartioimaan hänen luolansa sisäänkäytävää."
Pian olivat he ulkona kadulla, ja pieni pappi tepsutti toisten jäljessä kuin tottelevainen koira. Aivan kuin olisi hän tahtonut säilyttää rauhallisen tunnelman hän sanoi iloisesti:
"On omituista, kuinka nopeasti ja pehmeästi lumi laskee vaippansa maan päälle."
Heidän kulkiessaan hopealla jauhotettuja, jyrkkiä sivukatuja pitkin lopetti Angus tarinansa, ja kun he tulivat puoliympyrän muotoiselle korkeitten talojen edessä olevalle kentälle, sai hän tilaisuuden suunnata tarkkaavaisuutensa noihin neljään vartioivaan mieheen. Kastanjakauppias vakuutti pyhästi, sekä saatuaan kultarahan että sitä ennen, että hän oli pitänyt silmällä porttia, eikä yksikään kulkija ollut astunut siitä sisään. Poliisin lausunto oli vielä jyrkempi. Hän selitti, että hänellä oli kokemuksia kaikenlaisista roistoista, sekä silinteriin että ryysyihin puetuista, hän ei ollut niin tyhmä, että olisi luullut epäilyttävien lurjusten olevan epäilyttävän näköisiä. Kun kaikki kolme sitten kokoontuivat kultanauhaisen vahtimestarin ympärille, joka yhä seisoi porttikäytävässä hymyillen ja hajasäärin, vaikutti lausunto vielä vakuuttavammalta.
"Minulla on oikeus kysyä keneltä hyvänsä, olkoon hän sitten herttua tai kadunlakaisija, mitä asiaa hänellä on tähän taloon", sanoi puhelias, loistavaan virkapukuun vaatetettu jättiläinen. "Ja minä voin vannoa, ettei minun ole tarvinnut kysellä keltään sen jälkeen, kun tämä herra läksi."
Vaatimaton isä Brown, joka oli pysytellyt toisten takana ja pää kumarassa tarkastellut jalkakäytävää, uskalsi tässä tehdä nöyrän huomautuksen.
"Eikö tosiaan kukaan", sanoi hän, "ole noussut näitä rappuja ylös, sen jälkeen kun lumisade alkoi? Alkoi pyryttää, silloin kun me kaikki kolme olimme koossa Flambeaun luona.
"Ei kukaan ole ollut täällä, sir. Luottakaa sanoihini", sanoi vahtimestari ja pullisti rintaansa.
"Silloin ihmettelen mitä tämä merkitsee?" sanoi pappi ja tuijotti lumeen ilmeettömästi kuin kala.
Kaikki muutkin katsahtivat maahan ja Flambeau teki ranskalaisen liikkeen ottaen vapauden käyttää vahvempaa sanontatapaa. Sillä oli kieltämätön totuus, että keskellä kultahetaleisen miehen vartioimaa käytävää, vieläpä jättiläisen hajoitettujen jalkojen välissä, näkyi harmaita jälkiä valkeassa lumessa.