"Jumala!" huusi Angus vaistomaisesti. "Näkymätön mies!"
Sanaakaan sanomatta kääntyi hän ja syöksyi portaita ylös Flambeau kintereillään. Mutta isä Brown seisoi paikoillaan alhaalla katsellen ympärilleen lumen peittämällä kadulla, aivan kuin olisi hän menettänyt kaiken halun jatkaa tutkimuksia.
Flambeau oli nähtävästi siinä mielentilassa, että olisi murtanut oven jykevällä olkapäällään, mutta nuori skotlantilainen osoitti suurempaa ymmärrystä, vaikka pienempää innostusta ja etsiskeli oven pielestä, kunnes löysi näkymättömän nappulan, ja ovi avautui.
Nyt aukeneva sisuskuva oli kokonaisuudessaan muuttumaton. Halli oli tullut pimeämmäksi, mutta auringonlasku heitti vielä sinne tänne punaisen heiastuksen, ja pari päätöntä konetta oli jostain syystä muuttanut paikkaa, niin etteivät ne enää seisoneet oikein hyvässä järjestyksessä hämärissä. Takkien vihreä ja punainen väri pisti nyt esiin tummempana, mutta ihmisen näköisyys suureni ääriviivojen epäselvyyden takia. Mutta niiden keskellä, juuri siinä, missä valkoinen paperilappu punaisine kirjaimineen oli ollut, näkyi nyt jotain, mikä suuresti muistutti pullosta läikähtänyttä punaista mustetta. Mutta se ei ollut punaista mustetta.
Ranskalaiselle luonteenomaisella johdonmukaisuuteen yhtyneellä kiihkeydellä huusi Flambeau vain sanan: Murha! ja syöksyi sisähuoneisiin, joissa hän vähemmässä kuin viidessä minuutissa haki joka nurkan ja loukon. Mutta jos hän oli luullut löytävänsä ruumiin, pettyi hän. Isidor Smytheä ei ollut siellä kuolleena eikä elävänäkään. Mitä tarkimman etsinnän jälkeen tapasivat molemmat miehet toisensa ulkohallissa kasvot hiessä ja tuijottavin silmin.
"Ystäväni", sanoi Flambeau, joka hämmingissään puhui ranskaa, "murhaaja ei ainoastaan ole näkymätön, vaan hän tekee uhrinsakin näkymättömäksi".
Angus tarkasteli puolihämärää huonetta, jossa koneellisia nukkeja vilisi, ja jostain kelttiläisestä sopesta hänen skotlantilaisessa sielussaan lähti värähdys. Yksi ihmisen kokoisista nukista seisoi aivan veritäplän vieressä, ehkäpä murhatun kutsumana silmänräpäystä ennen kuolemaansa. Toinen käyristä koukuista, jotka koneella oli käsinä, oli hiukan kohollaan, ja äkkiä tuli Anguksen mieleen se kamala ajatus, että Smythen oli tappanut joku hänen rautaisista lapsistaan. Aine oli noussut kapinaan ja nämä koneet olivat tappaneet mestarinsa. Mutta jos asianlaita oli sellainen — mihin olivat ne panneet hänet?
"Ne ovat syöneet hänet", kuiskasi taikausko hänen korvaansa, ja muutaman hetken vaivasi häntä ajatus, että nuo päättömät, koneelliset nuket olisivat raadelleet ja syöneet ihmisruumiin.
Voimakkaalla ponnistuksella sai hän kuitenkin älyllisen tasapainonsa palautetuksi ja hän sanoi Flambeaulle:
"Seikka on sellainen, että mies parka on häipynyt kuin pilvi, jätettyään vain punaisen viirun lattialle. Tapaus ei ole tästä maailmasta."