"Nyt on jäljellä vain yksi tehtävä", sanoi Flambeau, "olkoon se sitten tästä maailmasta tai toisesta. Minun täytyy mennä alas puhuttelemaan ystävääni."

Kun he laskeutuivat portaita alas, tapasivat he miehen likaämpäreineen ja tämä todisti, niinkuin kaikki muutkin, ettei ketään asiaankuulumatonta oltu päästetty sisälle. Samaa toisti jälleen vahtimestari alikerroksessa, sekä yhä viivyttelevä kastanjakauppias. Molemmat väittivät lisäksi olleensa täysin valppaita. Mutta kun Angus katseli ympärilleen saadakseen neljännen vahvistamaan todistuksen, ei hän nähnyt tätä ja huusi hiukan hermostuneesti:

"Missä on poliisi?"

"Anteeksi", sanoi isä Brown. "Se on minun vikani. Minä lähetin hänet kauemmas tielle tutkimaan jotain, mitä pidin tutkittavana."

"Jospa hän pian tulisi takaisin", sanoi Angus lyhyesti. "Sillä onneton tuolla ylhäällä ei ole ainoastaan murhattu, vaan myöskin hävinnyt."

"Mitä se merkitsee?" kysyi pappi.

"Isä Brown", sanoi Flambeau vaiettuaan hetken. "Luulenpa melkein, että tämä kuuluu teidän alaanne paremmin kuin minun. Ei ystävää eikä vihollista ole tullut sisään tähän taloon, mutta Smythe on kadonnut aivan kuin noidat olisivat ryöstäneet hänet. Jos se ei ole yliluonnollista, niin…"

Puheen katkaisi omituinen näky. Suuri, sinipukuinen poliisi tuli juosten kulman ympäri. Hän ohjasi kulkunsa suoraan Brownia kohti.

"Olette oikeassa, sir", sanoi hän. "Mr Smythen ruumis on äsken löydetty tuolta kanavasta."

Angus vei hämmästyneenä käden otsalleen: