Syyskuun 30 päivän aamulla k:lo 7 aloitimme tuon pitkän jalkamarssin, joka olikin mitä vaikeinta, kuin ajattelee sitä rasittavaa kuumuutta ja auringon paahdetta, joka näinä päivinä vaikeutti meidän kulkuamme. Täysi taakka seljässä kuin kamelilla, astuimme eteenpäin kärsien sanomatonta janoa, sillä matkamme kävi läpi summattomain maissipeltojen, joissa monen virstan laajuudelta oli mahdoton saada vettä. Sitä paitsi oli tällainen marssiminen meille vielä outoa näin kuumassa ilman-alassa. Marssisuuntamme länttä kohden, pitkin Donavan rannikkoa, niin kaukana kuitenkin siitä, ett'emme virtaa nähneet. Yöksi saavuimme Potineis nimiseen kylään, jossa lepäsimme yömme kylän läheisellä ahteella.
Lokakuun 1:sen päivän aamulla k:lo 6, sen jälkeen kuin rauhallinen uni oli virvoittanut matkasta uupuneita voimiamme lähdimme marssimaan pitkin ääretöintä maissipelto-tasankoa; 9 pitkää tuntia ilman vettä, kuljimme kärsien polttavaa janoa ja päivän paahtamista, kunnes ehtoopäivällä saavuimme Brigabir nimiseen kylään. Täällä asetimme telttamme kuntoon kylän vieritse juoksevan virran rannalle. Siinä sitten uimme ja haudoimme jalkojamme siksi kunnes ehtoolla paneusimme levolle.
Lokakuun 2:sen päivän aamulla k:lo 6 jätettyämme yösijat, kävimme astumaan täksi päiväksi määrätyn matkamme päämaalia kohden, nimittäin Simnitzan kaupunkiin, jonne saavuimme k:lo 3 j.pp.
Täällä asetimme telttamme eräälle Donavan ympäröimälle saarekkeelle. Kas täällä nyt seisoimme mielet kiihkeinä tuon eteläpuolisen Europan kuningasvirran Donavan äyräillä. Entiset esi-isämme, nuot saksalaisilta tunnetut "Hakkapelitat" olivat tosin ennen ehtineet täällä täyttää maljansa sen samealla vedellä, vaan nyt seurasi toinen joukko; heidän terässekaiset jälkeläisensä, yhtä uljaalla mielellä seuraten myös heidän esimerkkiänsä aikoen voittaa ja ansaita muukalaisten silmissä saman puhtaan sotakunnian kuin heidän jo muinaisuuden muistoihin vaipuneissa Saksan sodissa. Silloin rangaisten paavilaisia; nyt mahometteja. Kummalliset äänet häiritsivät rauhallista yölepoamme, sillä Simnitzasta kuului lakkaamaton koirain haukunta ja varsin innokkaat säveleet satojen kukkojen kurkuista. Plevnasta taas kuului ankara tykkien jyske, jossa tuonen enkeli teroitti kamaloita kutsumuksiansa tuon mahtavan ja kovasti puolustetun Plevnan verihäihin. Mukava kehtolaulu sotureille. Kaunis kuvaus kuutamossa, suloisena syysehtoona.
Lokakuun 3:n päivän aamulla k:lo 8 jätimme tuon Donovan pikkusaaren taaksemme ja lähdimme marssimaan Donavan yli vievän sillan luokse. Siinä saimme odottaa tuntikauden, ennenkuin tuli vuoromme yli mennä, sillä tykistö meni ensin, jonka suojelijana me kuljimme. Kun aloimme marssia yli sillan, käski pataljoonan komentaja soittokunnan ja laulajat etunenään; marssin aljettua alkoi soittokunta soittaa suomalaisten marssia kolmikymmenen-vuotisessa sodassa. Sen lopetettua lauloivat laulajat saman "Meill' Pohjola luminen on kotimaa j.n.e." Niin sitä sitten vuoroteltiin kunnes oli sillan yli päästy. Näin Donavan yli päästyämme Sistovan puoleiselle rannalle kaikuivat raikkaat hurraahuudot ja onnittelimme toisiamme senjohdosta, että olimme astuneet jalkamme vihollisemme maahan. Tässä myös pistimme painetit kivärien päihin, joita tähän saakka olimme tupessa kantaneet. Nyt poljimme jo sitä maata, jossa meidän kohtalomme oli ratkaistava.
Eräs Wieniläisen "Presse" lehden kirjeenvaihtaja, joka oli Sistovan sillalla katsellut Venäläisten joukkojen ylikulkua ja kuvailee eri kansalaisuuksia, mainitsee Suomen kaartista seuraavia ystävällisiä sanoja:
"Mutta kauniin näky oli kumminkin Suomalaiset. Suomalainen kaartin tarkk'ampujain pataljona kulki par'aikaa kaartin tykistön suojelijana. Nämä miehet ovat neljä viikkoa olleet matkalla, mutta huolivatta tuosta pitkästä marssista kulkivat he niin ripeästi, olivat niin iloisia, että oikein tuntui iloiselta nähdä niitä. Upserit, useimmat ratsain, puhuivat kaikki saksaa. Rykmenttiä, joka tunnustaa protestanttista oppia, seuraa pastori; etunenässä marssii soittokunta; ensimäisissä riveissä kulkevat laulajat ja sitten vasta rykmentti. Miehet eivät ole kookkaita, mutta hartevia ovat ne enemmästä päästä, parrattomia nuoria, valkoverisiä miehiä, ystävällisin kasvoin, ymmärtäväisin katsein ja miellyttävin kasvopiirtein, jommoista muutoin harvoin huomaa Venäläisissä. Heidän kielensä on tavattoman sointuvaa ja heidän laulunsa harmonillista, melodiat vilkkaita, ei kumminkaan jonkinlaista surumielisyyttä vailla. Rykmenttiä seuraa myös sen lääkäri tohtori Wahlberg Helsingistä. Hän on kauvan aikaa ollut Wienin yliopistossa ja muistelee niin suurella lemmellä siellä oloansa, että hän suuresti ihastui tavatessaan täällä Wieniläisiä. Rykmentin päällikkönä on paroni Ramsay, josta sotamiehensä pitävät paljon ja joka osaa heitä innostaa. Hänen kutsumustansa noudattaen kuljin minäkin sillan yli. Kuin joukon etupää astui sillalle, käski hän soittaa Kustaa Adolfin sotamarssia. Tätä marssia soitetaan Pohjoismaissa vieläkin, ollen alkujaan niiltä ajoilta, jolloin Kustaa Adolfi ratsuväkineen voitti Lyzenin tappelun, ja vielä tänäänkin tuo yksinkertainen, mutta ripeä marssi herättää sotamiehessä sotahalua ja iloista mieltä. Soiton vai'ettua alkoivat sotamiehet laulaa ja noin vuoroteltiin niin kauvan kuin marssia sillan yli kesti. Tuskin olivat sotamiehet astuneet Bulgarian rannalle, niin kaikui heiltä innokkaat hurraahuudot; he onnittelivat toisiansa ja upseereitansa ja läksivät ripeästi marssimaan — Bulgarialaisen loan kautta. — He marssivat ensin Gorny-Studeniin, jonne Preobrashenskin rykmentti nyt on tullut, ja sieltä taisteluun. En voinut poistaa itsestäni haikeata tunnetta, ottaissani jäähyväisiä upsereilta ja joukolta. Mieleeni johtuivat ne uhrit, joita sota nyt jo on vaatinut, ja sääli minun oli kauniita, nuoria, terveitä miehiä, jotka ohitsemme kulkivat kuolemaa kohti."
Marssittuamme pari tuntia jyrkkiä mäenrinteitä ja ahteita, saavuimme erään kylän lähelle nimeltä Tsarevo, johon eräälle mäen harjulle pystytimme telttamme ja asetuimme asentopaikkaan (bivakiin).
Lokakuun 4 päivänä oli lepopäivä. Aamulla k:lo 8 pidettiin rukous asentopaikassamme, sen jälestä puhdistimme vaatteitamme ja hioimme miekkojamme ja painettejamme. Olopaikkamme ohitse kulki maantie, jota myöten yhtämittaa kulki milloin muonakuormia, milloin joku sotaväki-joukko, milloin taas sotavankeja muutaman kasakan saattamana. Tällä mäellä oli myös viljalta käärmeitä ja kilpikonnia, jotka viimemainitut olivat meille varsin outoja, emme olleet niitä koskaan nähneet. Ne muilopäät tulivat välistä teltteihimme ja kurkistelivat meitä oudoksuen kovan kuorensa alta. Jos häntä vähänkin hätyytit, oli se kyllä sukkela vetämään päänsä ja häntänsä piiloon kovan kuorensa alle ja oli olevinaan kuollut.
Lokakuun 5:n päivän aamulla k:lo 7 lähdimme marssimaan eteenpäin. Marssittuamme ahkeraan kello 3 asti j.pp. saavuimme Gorny-Studen'in kylään, jossa siihen aikaan oli "pääkortteri". Keisari seurueineen, ratsastaen majesteetillisesti, tuli meitä kylän raitilla vastaan. Iloisin ja lempein katsein tervehti hän meitä ja toivotti tervetulleiksi sotatantereelle, johonka me vastasimme raikkailla, innokkailla hurraa huudoilla, niin että kylän kunnaat kaikuivat huutojemme vastaukseksi. — Hänen Majesteettinsä käski pataljonan komentajan kutsua laulukunnan etunenään, jossa hän itsekin ratsasti. Suomalaisten laulujen kaikuessa marssimme kylän läpi, Keisarin saattamana, sen lähellä olevalle niitylle, johon saimme asentopaikkamme. Täällä myös tapasimme prikatiimme kuuluvat toiset tarkk'ampujapataljoonat.