Päivä oli tosin pian koittava, mutta yökylmän tähden, joka tavallisesti eneni auringon nousun tunteina, tiheni joessa usva yhä enemmän.
Molemmilla rannoilla olevat nuotiot näyttivät tähdiltä, jotka päivän koittaessa valkenevat.
Tämän tähden ei vaara ollutkaan aivan suuri, ja varmaan voitiin toivoa, että he välttäisivät intiaanivartiain huomion, mutta toinenkin vaara uhkasi metsästäjiä.
Uiva saari seurasi vaikka hitaastikin virran mukana, mutta pyöri samalla alituisesti ympäri, ja sen vuoksi oli peljättävä, että se kääntyessään poistuisi oikealta suunnalta ja tarttuisi rantaan kiinni. Mutta molemmilla rannoilla oli intiaaneja.
Samoin kuin merimiehet laivalla, joka on menettänyt mastonsa ja peräsimensä ja jota laineet ajavat kohti kalliota murskattavaksi, seurasivat metsästäjät pelkäävin katsein saaren hitaita ja epävarmoja liikkeitä. Tuon tuostakin suhisi maalta tuleva tuulen henkäys saaren rannalla olevissa puissa ja pensaissa. Saari näytti kääntyvän oikealle ja vasemmalle, tehden suuria kaarroksia; toisinaan sitä vei jokunen virran pyörre taaksepäin, mutta saarella olevat eivät voineet mitään tehdä kulun ohjaamiseksi.
Vähinkin kolina olisi ollut riittävä kuulumaan rannalle ja saattamaan kaikki intiaanit jaloilleen. Onneksi oli sumu niin tiheä, ettei näkynyt edes rannalla olevia puitakaan.
— Älkäämme kadottako rohkeuttamme, sanoi José, sillä niin kauvan kuin emme näe rannan puita, kuljemme oikealla väylällä. Voi, jospa Jumala armossaan suojelisi meitä, niin millaisen ulvonnanpa intiaanit rannalla päästäisivät, kun eivät päivän koittaessa näkisi saarta, eivätkä meitä.
— Niinpä niinkin, vastasi vanha metsästäjä, tämä oli erittäin hyvä tuuma, José! Siinä hämmästyksissäni en milloinkaan olisi tullut tätä ajatelleeksi, vaikka tuuma oli yksinkertainen.
— Niinhän se aina on, yksinkertaisimmat ja parhaimmat ajatukset tulevat aina viimeksi. Niin tässäkin, mutta sanon sinulle suoraan Rosenholz, etten tunne sinua enää.
— Olet oikeassa, en tunne enää itsekään itseäni, vastasi kanadalainen avomielisesti, ja sentään… hän ei lopettanut lausettaan.