Gomez-raukka onnitteli itseään näiden sanojen johdosta, jotka olivat aivan intiaanien tapaisia, mutta Mustalintu ei sallinut hänen kauvan iloa nauttia. Raaka soturi kohotti hitaasti päänsä, hänen väreilevät sieramensa ilmaisivat loukattua ylpeyttä, ikäänkuin hän nyt vasta olisi huomannut valkoisen miehen petollisuuden. Hänen tuliset silmänsä saattoivat valkoisen kalpenemaan, kun hän huusi ukkosen tapaisella äänellä:
— Minä näen vain yhden päällikön — tässä näytti hän itseänsä — ja se on intiaani. Missä on valkoinen päällikkö? Häntä ei näe.
Seikkailija hämmästyi tästä ylpeästä vastauksesta. Kun hän taasen koki tointua ja näyttäytyä todellisessa asemassaan loukatulta, lisäsi Mustalintu:
— Miksi tahdotte pettää rehellistä intiaania?
— Gomez ei petä ketään, änkytti meksikolainen; olen sanonut sinulle olevani päällikkö ja se olenkin.
Mustalintu viittasi Antiloopille. Ja tämä tarkasti seikkailijaa, ikäänkuin olisi tahtonut kokonaan pelottaa ja hämmentää hänet.
— Ainoa päällikkö, sanot? Tämän kangasmajan omistaja, tähtilipun soturi?
— Minä se olen, sanoi meksikolainen.
— Olen kuullut valheen, tiuskasi Mustalintu. Minun kaltaiseni päällikkö ei tahdo kuulla kahta sellaista.
Antilooppi ryhtyi nyt tyynnyttämään intiaanipäällikön kiukkua ja meksikolaisen tuskaa. Mustalintu näytti aikovan nousta, keskeyttääksensä kiivaasti keskustelun, mutta Antilooppi pidätti hänet.