Sitten kääntyi Antilooppi Gomez'iin, sanoen:
— Valkoinen soturi on joko tahtonut pilkata ystäviänsä intiaaneja, tai koetella heitä. Itse hän kyllä tietää, ettei hän ole se päällikkö, jolla on kaksipiippuinen pyssy, tummat, harmaansekaiset hiukset, ylöspäin kääntyneet viikset, korkea vartalo ja leveät hartiat.
Intiaani kuvasi don Estevania.
— Hän tietää kyllä, ettei tämä teltta ole hänen, eikä hänen nimensäkään ole se, jonka vuoriemme kaiku usein on toistanut. Se on toisen päällikön nimi. Tämä päällikkö on solakka kuin veljenikin, mutta hän on lähes kahta vertaa pitempi. Hänen ruumiinsa on notkea kuin bamburuoko, mutta tukeva kuin rautatammen runko.
— Kuka se soturi on? kysyi Gomez, aikaa voittaaksensa ja hieman tyyntyäksensä.
— Tämä päällikkö on sama, joka tässä, jatkoi Antilooppi, osoittaen paikkaa, jossa intiaani kaatui Pedro Diazin keihään iskusta, tappoi Pantterikissan. Hänen nimensä on Pedro Diaz; lapsemme vavisten mainitsevat tämän nimen. Eivätkö nämä kaksi soturia, joista puhuin, ole päälliköitänne, eikö totuus ole huulillani?
Mitäpä voi Gomez-raukka tehdä, kun intiaani sai hänet valheesta kiinni. Hänen täytyi nöyrtyä ja myöntää Antiloopin puhuneen totta.
Sen hän tekikin.
Mutta hän ei huomannut tuota leimuavaa katsetta, jonka intiaanit keskenään vaihtoivat.
Kun Mustalintu oli Antiloopille huomauttanut, mikä riemu hänet valtasi, loi hän taasen vakavan katseensa Gomez'iin ja sanoi: