Pimeys eneni, intiaanit näkyivät yhä epäselvemmin. Gomez piti vaan mielessään sitä, että Antilooppi oli jäänyt leiriin, ja koki tämän nojalla rauhoittaa seuralaisiaan, jotka häneltä kysyivät, olivatko nuo kaukana häämöittävät varjot ihmisiä, vai pensaita.
Epävarmuus kasvoi niin, että eräs seikkailija päätti ottaa lähemmin selkoa asiasta, ja poistui pyssy olalla.
Pensaita ne olivatkin, ei näkynyt ihmisiä eikä hevosia. Intiaanit olivat pimeän turvin poistuneet. Tomu-pilvi oli heidän liikkeensä salannut ja olivat he yhtyneet tovereihinsa.
Kun tarkastelija ehti sille paikalle, jossa apahit olivat olleet, ei hän nähnyt ainoatakaan elävää olentoa; niin pitkältä kuin hänen silmänsä kantoi oli tyhjää ja autiota. Hän palasi nopeasti leiriin kertomaan intiaanien pakenemisesta. Tämä oli arveluttava enne.
Antilooppi oli huomannut kaikki maanmiestensä liikkeet. Hänen luoksensa tuli nyt Gomez, seikkailijain kehoituksesta.
— Miks'ei päällikkö käskenyt soturejaan pysymään valkoisten läheisyydessä? kysyi meksikolainen.
— Keitä tarkoittaa veljeni? vastasi Antilooppi, tietämättömyyttä teeskennellen.
— Noita, jotka istuivat tuolla äsken kuin ystävät ja nyt ovat kadonneet kuin viholliset.
— Pimeässä näkee silmä ainoastaan lyhyen matkan; valkoiset eivät voi nähdä niin loitolle, mutta jos he sytyttävät nuotionsa, näkevät he ne, joita etsivätkin; mutta mitä se hyödyttää. Heillä on vallassaan mahtavan heimon päällikkö, joka odottaa sanansaattajansa palaamista. Soturimme kyllä käskivät sanansaattajan kiirehtimään.
Tämä viekkaan intiaanin vastaus muistutti jotain Gomez'ille. Hän vavahti ja Antilooppi huomasi sen.