Intiaani kuunteli tarkasti jonkun hetken.
— Sanansaattajat tulevat, vastasi hän; he tahtovat kuulla, joko päällikkö ja tuo toinen, Diaz niminen, ovat palanneet.
— Intiaanit tietävät ehkä paremmin kuin valkoiset, palaavatko nämä päälliköt milloinkaan, mutta jos he eivät tällä kerralla tahdo neuvotella sen kanssa, jonka hänen toverinsa ovat päälliköksi valinneet, nimittäin minun kanssani, niin haluavat he sotaa.
— Olkoon! sanoi intiaani, Mustalintu on suuri päällikkö, joka ei muilta kysele, mitä hänen tulee tehdä.
Tämän keskustelun aikana oli tuo etäinen melu enentynyt. Maa kumisi nelistävien hevosien kavioista, ne lähestyivät yhä, mutta pimeässä ei niitä voinut nähdä. Epämääräinen kauhu valtasi jokaisen, mutta vielä luottivat kullan etsijät Antiloopin läsnäoloon, eivätkä ryhtyneet puolustustoimiin. Juuri kun Gomez oli käskemäisillään niihin ryhtymään, kehoitti Antilooppi häntä kuuntelemaan.
Indiaani itsekin taivutti päätänsä hänelle esimerkiksi.
— Ne eivät ole sanansaattajia, sanoi Antilooppi; — katso itse.
Hevoslauma laukkasi arolla, niin lähellä leiriä, että helposti saattoi nähdä, ettei niiden selässä ollut ratsastajia.
— Ne ovat kesyttömiä hevosia, sanoi Antilooppi; soturini tahtovat ottaa kiinni niitä. Jos se onnistuu, saavat ystävämme valko-ihoiset osansa saaliista. Mustalintu saapuu pian saaliin jakoon.
Todellakin näkyi pari kolme intiaania ratsastavan kesyttömien hevosten perässä, jotka peloissaan pakenivat.