Jokea ympäröivä suisto oli tuskin penikulman pituinen, mutta joen molempien haarojen välillä ainakin kolminkertaisen levyinen.
Yö siirtyi päivän tieltä; aamun sinertävä kajastus levisi pimeän peittämille kukkuloille. Hämärästä esiytyivät kukkulat vähitellen samoin kuin maalauksen ensi suunnittelussa.
Vähitellen levisi valon kajastus vuoren rinteellä oleviin rotkoihin. Valkeni yhä enemmän. Yksinäisen kallion kukkulalla levitti kaksi mäntyä suuria juuriansa; niiden vinot rungot nojautuivat kuilun yli.
Näiden juurella oli hevosen luuranko, jonka vaaleilla luilla vieläkin näkyi punaisia nauhoja, jotka ennen sitä olivat koristelleet. Satulan jäännökset peittivät sen kylkiluita.
Aamu valaisi pian kamalampiakin kuvia; määrätyn matkan päässä toisistaan olevilla pylväillä liehui aamutuulessa ihmishiuksia. Nämä kamalat voitonmerkit ilmaisivat siinä olevan intiaanisoturin haudan. Ja lepäsikin urotöistään kerran kuuluisa päällikkö tämän luonnon muodostaman pyramidin huipulla.
Haudastansa vallitsi päällikkö noita aroja, joilla hänen sotahuutonsa usein oli kajahtanut ja joita hän oli nelistänyt samalla ratsulla, jonka luita nyt valkaisi yön kosteus ja päivän polttava kuumuus. Petolinnut käheästi kiljuen lentelivät tämän äänettömän haudan päällä, ikäänkuin äänellään olisivat tahtoneet herättää sen, joka siinä makasi ikuista unta, ja jonka kylmä käsi ei enää tuottaisi heille verisiä aterioita.
Pian näkyi itäisellä taivaan rannalla vaalea kajastus, ruusunkarvaisia pilviä ilmestyi, sen jälkeen auringon säde kultaisen nuolen kaltaisena tunkeutui vuoriston synkkien sumujen läpi ja valovirrat tulivat laaksoon.
Oli päivä, mutta sumu peitti vielä vuoren.
Vähitellen hajoitti aamutuuli tämän aaltoilevan usvaverhon. Usvan hattaroita oli vielä pensastoilla tai hyppeli vuorikauriiden tavoin kukkulalta kukkulalle, päästäen valoa ahtaisiin ja syviin vuorenkuiluihin; niiden suulla näkyi uhriantimia, joilla intiaanit olivat vuoren henkiä muistaneet.
Mainittu vesiputous peitti intiaanipäällikön haudan utusateella, johon muodostui sateenkaaria. Vihdoin saattoi nähdä hautapyramidin juurella ahtaan laakson, — se oli kultalaakso.