Äkkiä pamahti laukaus, jota seurasi toisen eläimen valitushuuto; se oli kuolettavasti haavoitettu. Jaguari, jonka tappava luoti oli kohdannut juuri hyppäyksessä, kääntyi pyörien ilmassa ja putosi sitten kuoliaana laaksoon; raivoissaan toinen syöksi metsästäjien kimppuun.
Nyt kuultiin sekaista melua, ihmisääniä ja ulvontaa, ikäänkuin metsästäjä olisi vihollisensa kanssa kierrellyt maassa, kunnes kuului toinen laukaus, jota seurasi viimeinen, vähitellen haihtuva ulvonta. Suuresti pelänneet kuuntelijat eivät uskaltaneet lähestyä, ennenkuin kanadalaisen jättiläisvartalo tuli esiin pimeästä.
— Kas siinä, sanoi hän lähelle tullessaan, mitä kaksi kentuckypyssyä ja kelpo veitsi voivat taitavissa käsissä.
Nyt vasta huomasivat leiriläiset maassa makaavat jaguarit, sitten huomasivat he metsästäjän toverin, jota nimitettiin unikeoksi, kylmällä vedellä hautovan pitkää veristä naarmua, joka ulottui toiselta olkapäältä rinnalle ja oli jotenkin syvä.
— Puukko on sentään parempi kuin terävimmät kynnet, sanoi hän viitaten kuolleeseen petoon, jonka vatsa oli kokonaan halaistu, samalla kun aivoihin sattunut luoti oli sen tappanut.
— Lieneeköhän tässä lähellä haciendaa, jossa saisi myydä kaksi kaunista tiikerin taljaa ja yhden puuman nahan? kysyi unikeko.
— On, sanoi eräs palvelija, me olemme juuri matkalla del Venadon haciendaan, joka on muutaman penikulman päästä tästä; sieltä saatte, paitsi viittä piasteria kustakin nahasta, lisäksi kymmenen piasterin palkinnon.
— Mitä siitä arvelet, kanadalainen, menemmekö niin kauvaksi?
— Tietysti! Viisikolmatta piasteria on sievä summa; vähän levättyämme lähdemme sinne ennen teitä, ellette pian saa pakoon juosseita hevosianne kiinni.
— Olkaa huoletta, sanoi toinen palvelija, kyllä ne heti kiinni saamme.