Don Estevan oli ehtinyt vähän tointua; hetken epäröi hän, kumpaako, Fabiania tai Joséta ensin tähtäisi, mutta kanadalainen seurasi hänen liikkeitänsä.
Vielä ei hän ollut laukaissut Fabianiin, jonka hän uhrikseen valitsi, kun kanadalaisen pyssystä lähtenyt luoti sattui hänen aseeseensa, jota hän juuri oli käyttämäisillään. Luoti rikkoi pyssyn. Se putosi don Estevanin käsistä, ja itse kadotti hän tasapainonsa ja kaatui maahan.
— Vihdoinkin, viidentoista vuoden kuluttua! huudahti José, hypäten don Estevanin luo ja laskien polvensa hänen rinnalleen.
Turhaan koki don Estevan puolustautua, hänen kätensä olivat kuin rampautuneet. José irroitti vyötäisillään olevan villavyön ja sitoi sillä lujasti vihollisensa.
Diaz ei päässyt päällikkönsä avuksi, sillä hänen täytyi puolustautua Fabiania vastaan.
Fabian ei tuntenut Pedro Diazia. Pikimältään oli hän vain nähnyt hänet Venadon haciendassa; hän tahtoi kuitenkin säästää tämän jalomielisen miehen hengen.
— Antautukaa! huusi hän, torjuen iskun, jonka seikkailija tähtäsi häneen.
Nyt alkoi molempien kesken taistelu, jossa he koettivat voittaa toisensa nopeudessa. Fabian toivoi saavansa vihollisensa aseettomaksi häntä haavoittamatta. Diaz ahdisti milloin oikealta milloin vasemmalta puolen ja teki hyökkäyksen, kun Fabian koetti lamauttaa hänen kättänsä. Nyt riensi Rosenholz esiin, päättääksensä taistelun. Josékin läheni. Meksikolainen ei kuitenkaan tahtonut kostamatta kuolla. Hän heitti puukkonsa kohti Fabiania, mutta tämä ei ollut vastustajaansa näkyvistään päästänyt; samassa kun puukko suhisten lähti Diazin kädestä, kohtasi se Fabianin pyssyn, jonka tämä oli heittänyt kohti vastustajansa rintaa.
Puukko väistyi toiselle suunnalle ja meni vähän matkan päästä Fabianin ohi, pudoten hiekkaan, samalla kuin pyssy sotanuijan tavoin sattui Diazin rintaan.
— No voi sun! huusi José, tarttuen herpautuneen Diazin rintaan, täytyykö teidät tappaa, jotta antautuisitte? Ettehän ole haavoitettu, don Fabian? Kiitos Jumalan! Muuten niin… Kuulkaa nyt, ystäväni, mitä teemme teille?