Vaaleana ja säihkyvin silmin seisoi siinä espanjalainen; hän ei tiennyt, oliko Cuchillo hänen pelastajansa vai pyövelinsä.
— Minulle on ennustettu, sanoi hän, että kuolisin erämaassa; minä olen teidän luulonne mukaan ollut oikeuden edessä ja saanut tuomioni. Vieläkö Jumala suo senkin häpeän minulle, että täytyy kuolla tuon miehen kädestä. Sennor Fabian, annan teille anteeksi, mutta älköön tuo rosvo käykö yhtä vaaralliseksi teille kuin nyt sedällenne, ja ennen…
Kamala huudahdus keskeytti hänet. Aseihin, aseihin! intiaanit tulevat! huusi Cuchillo.
Syntyi hämminki. Kaikki tarttuivat pyssyihinsä.
Cuchillo käytti tätä hyväksensä, hyökkäsi don Antonion kimppuun, joka katseli aavikolle, ja painoi puukkonsa kaksi kertaa hänen kurkkuunsa.
Onneton Mediana vaipui maahan, veri tulvasi hänen suustaan.
Hymyily ilmestyi Cuchillon huulille.
Don Antonio oli vienyt hautaan rosvon salaisuuden.
26.