Sitten kääntyi hän Fabianiin sanoen:
— On siis selvää, että olen tehnyt teille suuren palveluksen. Voi, don Tiburcio, ikuisesti olette minulle kiitollinen, mutta odottakaahan, — luulen voivani neuvoa keinon, joka kokonansa vapauttaa teidät kiitollisuudesta. Täällä on äärettömiä aarteita ja muistanette ehkä lupauksen, jonka annoitte miehelle, joka, uskokaa minua, ensi kerran joutui ristiriitaan omantuntonsa kanssa.
Ja Fabianin lupauksesta huolimatta odotti Cuchillo tuskallisesti hänen vastaustaan.
— Niin, totta kyllä, en ole vielä suorittanut veren hintaa, sanoi Fabian rosvolle.
Cuchillo teeskenteli liikutusta.
— Hyvä! Tulette loistavasti palkituksi, sanoi nuorukainen halveksivasti. Älköön sanottako jakaneeni mitään teidän kanssanne; koko kulta-aarre on teidän.
— Kaikki? huudahti Cuchillo korviaan uskomatta.
— Sen olen sanonut.
— Tuo on mieletöntä! huudahtivat José ja Rosenholz samalla kertaa; se roisto olisi hänet ilmaiseksikin murhannut.
— Te olette Jumalan kaltainen, huudahti Cuchillo, te yksin osaatte täysin arvostella epäröimiseni. Miten? Kaikkiko tämä kulta?