José selitti, ettei hän kultaa halunnut ja sai hänet houkutelluksi kalliolle. Siellä ympäröivät ystävykset hänet. Kun hän näki heidän vakavat kasvonsa, tunsi hän pelkonsa palaavan, mutta koki hillitä itsensä ja näyttäytyä vakavalta.
Fabian nousi hitaasti; Cuchillo vapisi tämän nähdessään.
— Cuchillo, sanoi hän, te olette pelastaneet minut janoon kuolemasta, ettekä ole kiittämättömälle olennolle tätä tehneet; olen antanut anteeksi sen puukon iskun, jonka annoitte minulle Venadan puistossa, olen antanut anteeksi uuden murhayrityksenne vesiputouksen lähellä, olen antanut anteeksi sen laukauksen, jonka ainoastaan te saatoitte ampua tältä kalliolta, ja joka tarkoitti meitä, olisin antanut anteeksi teidän kaikki minun henkeäni tarkoittavat murhayrityksenne tuon yhden kerran tähden, niin, maksoinpa teille ruhtinaallisen hinnan verityöstänne — mutta yhtä en voi teille anteeksi antaa, sitä, että murhasitte Marcos Arellanoksen, jonka olen vannonut kostavani.
Tämän odottamattoman ja äkkinäisen syytöksen kuullessaan peitti kuolon kalpeus Cuchillon kasvot. Hän ei enää ollut epätietoinen siitä, mikä kohtalo häntä odotti. Hänen silmillään ollut verho poistui, ja hänen äskeinen ihastuksensa muuttui kauhistuttavaksi todellisuudeksi.
— Marcos Arellanoksen, änkytti hän heikolla äänellä, ken on sanonut, että minä olen hänet murhannut?
Fabian nauroi katkerasti.
— Ken sanoo paimenelle, missä on tiikerin luola? Ken sanoo vaquerolle, mihin hänen takaa-ajamansa hevonen on paennut? Ken osoittaa intiaanille hänen etsimänsä vihollisen — ken kullanetsijälle kullan? Järven pinta ei tosin säilytä sen poikki uivan vesilinnun jälkiä, mutta maa, ruoho, sammal, kaikki näyttää meille tiikerin, hevosen, intiaanin jäljet; ettekö sitä tiedä yhtä hyvin kuin minäkin?
— Minä en ole murhannut Arellanosta, toisti murhaaja.
— Minä sanon, että olette hänet murhanneet. Olette murhanneet hänet yhteisen nuotionne ääressä ja heittäneet hänen ruumiinsa jokeen; maa on kertonut minulle kaikki aina siitä virheestä alkaen, joka hevosellanne on, haavaan asti, jonka taistelussa saitte jalkaanne.
— Armoa, armoa, sennor Tiburcio! huudahti Cuchillo, kun nämä erityisseikat, joita hän ei luullut kenenkään tietävän, paljastettiin. Ottakaa kaikki kulta, mitä minulle annoitte, säästäkää vain henkeni ja kiitokseksi tapan kaikki vihollisenne; aina, kaikkialla tahdon tappaa vain teidän viittauksestanne, maksutta… vaikka isäni, jos niin käskette, mutta säästäkää henkeni, Jumalan nimessä, säästäkää henkeni! huusi hän, kontaten Fabianin luo.