Rosenholz pysähtyi äkkiä; hän huomasi menneensä liian pitkälle, kun aikoi tukahuttaa Fabianin huulille ehdotuksen, jonka nuorukainen aikoi tehdä heidän yhdessä olostaan. Hän sanoi sen vuoksi:
— Tahtoisin viettää siellä loput päiväni.
Nämä sanat kuullessaan pääsi Josélta ankara yskä.
Fabian luuli kuulevansa väärin.
— Erämaan elämä on siis kadottanut tuon viehätyksen, jota niin suuresti olette kehuneet? kysyi hän.
— Hm, tuumi Rosenholz, kyllähän tämä olisi hauskaa elämää, ellei täällä alituisesti uhkaisi nälkä ja jano, puhumattakaan intiaanien puukkojen tuottamasta vaarasta.
Josén yskä eneni.
— Ennen olen kuullut teidän puhuvan toisin, sanoi Fabian kummastuneena.
— Älkää häntä uskoko! keskeytti hänet äkkiä esiin astuva José. Älkää uskoko, että saukon ja majavan pyytäjä pitäisi kaupungissa elämisen erämaata parempana. Ettekö huomaa, että Rosenholz-parka kehnosti ilveilee? Ettekö huomaa, että hän luulottelee, että teidän kaltaisenne nuori herra pitäisi suurenakin uhrauksena Madridissa oleskelemisen hänen kaltaisensa harmaaparran seurassa?
— José, huusi jättiläinen, nousten ylös.