Metsästäjäin vielä neuvotellessa, miten voisivat pelastua tästä uhkaavasta vaarasta, ulvoivat sudet hevosen raadon ympärillä. Äkkiä muuttui niiden ääni valittavaksi. Metsäsissi käsitti tämän.
— On mieletöntä ajatellakin, ettei aavikolla olisi intiaaneja. Kuule vain, kuinka sudet ulvovat tuon raadon ympärillä, jonka luo eivät uskalla mennä. Heidän ulvonnastaan huomaan, ja voinpa lyödä vetoakin siitä, että pari intiaania on raadon takana. Kanadalaisen tätä lausuessa meni José entiselle tähystyspaikallensa.
— Olet oikeassa, sanoi hän alaspäin katsoen, näen heidän makaavan siellä suullaan. Voi, jospa saisin seurata omaa päätäni… mutta sama se,… ehdotan vieläkin, että vihollisuuksien syntyessä annamme Barajalle muistutuksen.
— Siitä ei mitään tule, sanoi kanadalainen. Varmaankaan he eivät halua henkeämme, vaan ainoastaan saalista.
— Sitä en epäilekään, mutta valkoisilla on kaikkialla, missä intiaaneja on, vihollisia, jotka janoovat enemmän verta kuin kultaa.
Kun kuitenkin oli luultavaa, että Baraja, jonka liittoa apahien kanssa kanadalainen ei voinut täysin selittää, ainoastaan runsaan saaliin toivolla oli saanut heidät tähän hyökkäykseen, luuli Rosenholzkin voivansa kultalaakson aarteilla tyydyttää tämän voitonhimon. Kelpo kanadalainen tahtoi sen vuoksi tyynesti odottaa, kunnes viholliset vihdoinkin ilmaisisivat itsensä muulla tavoin kuin hurjalla karjunnalla.
Toverien siten vaihtaessa arveluitaan intiaanien aikomuksista iloitsi Baraja, kun oli pelastunut niin uhkaavasta vaarasta. Aluksi aikoi hän johtaa mestitsin kultalaaksoon ja jättää hänelle aarteet, mutta vähitellen saattoi voitonhimo hänet toisen tuumaan: hän nimittäin aikoi pettää mestitsin ilmoittamalla, että aarre oli metsästäjäin puolustamalla kukkulalla.
Mestitsi tyytyi tähän ilmoitukseen, eikä aavistanutkaan siihen kätkettyä ansaa.
Baraja mietti juuri, mitä hänelle seuraisi tästä uudesta petoksesta, kun hänen opastamaansa osastoon yhtyi mestitsin isä, julma Punakäsi.
Tämä neuvotteli poikansa kanssa eräässä pensastossa, jonka luo Diaz oli sattunut pysähtymään. Tämä pysyi hiljaa ja kuunteli heidän keskusteluansa. Kuulemastansa käsitti hän, että mestitsi aikoi ryöstää kartanonomistaja Augustin Penan tyttären, joka isänsä kanssa oli Puhvelijärven rannalla, mutta että he ensin aikoivat hyökätä kultalaaksossa olevien metsästäjäin kimppuun. Tämä saattoi Diazin varoittamaan metsästäjiä ja sitten ratsastamaan Puhvelijärvelle ilmoittamaan don Augustinille häntä uhkaavasta vaarasta. Rosvot eivät aavistaneetkaan Diazin läsnä-oloa ja jatkoivat Barajan johdolla huoletonna matkaansa. Pian keksivät he ruohostossa metsästäjäin jäljet. Intiaanien seuratessa näitä ja hajautuessa aavikolla poikkesivat Baraja ja molemmat rosvot Sumuvuorten rinteellä olevalle kapealle polulle. Pian olivat he vastapäätä hautakukkulaa, mutta eivät sumussa voineet nähdä vihollisiansa.