Rosenholzin määräyksen mukaan asettui Fabian viittojen taakse ja ojensi pyssynsä ylöspäin.
Molemmat toiset makasivat maassa, kasvot vihollisiin käännettyinä. Pyssyn suu ei ulettunut rahtuistakaan kallion ulkopuolelle ja siinä he tarkoin tähystelivät vihollisten liikkeitä.
Äkkiä katkaisi hiljaisuuden kaksi toistaan seuraavaa laukausta. Toinen tuli vuorelta, toinen kalliolta, josta Fabian oli turhaan ampunut vihollista.
Kolme kertaa perättäin uudistuivat nämät kaksinkertaiset laukaukset. Männyistä irtautuneita kuorenpalasia ja oksia putosi heidän päällensä, eikä luultavasti Fabianinkaan luodit olleet sen enempää vahingoittaneet vihollista.
— Anna minulle paikkasi, sanoi Rosenholz ja asetu minun paikalleni. José, näytä hänelle, miten hänen tulee pitää pyssyänsä, näyttämättä itseään.
Tätä sanoessaan konttasi Rosenholz takaperin ja Fabian hiipi varovasti Josén luo.
Paikalleen päästyänsä tarkasti Rosenholz pikaisella silmäyksellä vuoret ja aavikon. Hän hämmästyi, nähdessään kallion juurella olevan järven rannalle nostetun pystyyn muutamia suuria latteita kiviä, lyhyen matkan päähän toisistaan.
Sellaisia kiviä oli neljä, eikä Rosenholz hetkeäkään epäillyt, ettei yhtä monta vihollista ollut niiden takana, estämässä metsästäjien pakoa sille suunnalle. Sitten käänsi hän katseensa vuorelle, josta tuli vielä heikosti kajasti.
Intiaanin kärsivällisyydellä alkoi hän odottaa.
Sillä aikaa vaihtoivat toistensa rinnalla liikkumattomina makaavat José ja Fabian muutamia sanoja. José ei ollut vielä lakannut puhumasta, kun hän äkkiä laukaisi.